Pienempi iPhonekin saa merkittäviä uudistuksia kameraan

Matti Robinson

Pienempi iPhonekin saa merkittäviä uudistuksia kameraan
Useissa kuvissa ja dummy-laitteinakin vuotanut iPhone 7 on pintapuolisesti pitkälti edeltäjänsä kaltainen. Oikeastaan ainoa ulkoapäin nähtävä isompi muutos on kamerassa, erityisesti iPhone 7 Plus -mallin kohdalla, johon odotetaan tuplakameraa.

Vuotaneet tiedot kertovat nyt tosin, että myös pienemmän iPhonen kameraan on tulossa merkittäviä muutoksia. Jo kuvista on paljastunut, että kameramoduuli on edeltäjää suurempi, joka kertoo osaltaan, että kamera muuttuu jollain tapaa melko olennaisesti.

Tietojen mukaan pienempi iPhone 7 saa tänä vuonna vihdoin OIS:n eli optisen kuvanvakaimen. Ominaisuus löytyi jo viime vuonna iPhone 6s Plus -mallista, mutta pienempään malliin sitä ei ollu sijoitettu. Ominaisuus ei kerro miksi moduuli on suurempi tosin, sillä OIS voidaan mahduttaa myös pienempään kokoonpanoon, joten kenties tulossa on jotain uudistuksia mistä emme tiedä.

Kuvanvakaimen näennäisesti paljastavat kuvat eri iPhone-mallien kameramoduuleista julkaisi Nowhereelse.fr.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.