Microsoft tarkensi tietoja Skypen poistumisesta Lumioista ja muista puhelimista

Matti Robinson

Microsoft tarkensi tietoja Skypen poistumisesta Lumioista ja muista puhelimista
Microsoft kertoi viime kuussa, että Skype tuki lakkaa useilta vanhemmilta käyttöjärjestelmäversioilta. Erityisesti tämä tulee vaikuttamaan Windows-puhelinten käyttäjiin, joiden kohdalla valtaosa ei saa enää päivityksiä.

Android- ja iOS-käyttöjärjestelmien kohdalla versio täytyy olla vuosien takaa (Android 2.3, iOS 7 ja aiemmat), mutta Windows-puhelimista jopa Windows 10:tä edeltänyt Windows 8.1 ei saa jatkossa Skype-päivityksiä.

Aiemmin Skype kertoi, että tuki loppuu lokakuussa, mutta nyt yhtiöstä on tarkennettu, että sovellus toimii Windows 8.1:llä vielä 2017 alkupuolelle asti. Valitettavasti tiedossa on mahdollisesti joitain rajoituksia, joista ei sen tarkemmin tosin kerrota.

Myöskään tarkkaa päivämäärää sovelluksen täydelliseen toiminnan loppumiseen vanhemmilla alustoilla ei anneta, mutta selvää on, että siirtymää kohti uudempia alustaversioita tai muita sovelluksia kannattaa tehdä jo ennen alkuvuotta 2017.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.