Google tuomassa vihdoin reittisuunnittelun Maps-sovellukseen

Matti Robinson

Google tuomassa vihdoin reittisuunnittelun Maps-sovellukseen
Google on tuomassa Androidin Maps-sovelluksene erittäin odotettua päivitystä. Uusimmassa päivityksessä yhtiö tuo Google Mapsin mobiilisovellukseen paremman reittisuunnittelun, joka tarjoaa navigoinnin ilman turhaa säätöä.

Aiemmin palvelun mobiilisovelluksessa on pystynyt määrittämään yksinkertaisesti vain lähtö- ja kohdepaikan. Nyt verkkoselaimella käytettävästä työpöytäsovelluksesta tuttu usean kohteen reitti on mahdollista tehdä myös täysin mobiilisti, joka tietysti helpottaa erityisesti tien päällä.

Näin voi helposti tehdä monimutkaisempia reittejä, jonka avulla uutta päätepistettä ei tarvitse määrittää edelliseen päästessä, jos reitti ei ole yksinkertainen A:sta B:hen. Tiedot eivät kerro kuinka monta välietappia voi määrittää, mutta hyvä arvaus on, että samat kahdeksan (alku- ja loppupisteen lisäksi) mitä verkkoselaimella.

Uusi ominaisuus löytyy Android Policen mukaan ainakin versiosta 9.31, mutta sitä ei löydy edes siitä mikäli Google ei ole omissa palvelimissaan laittanut toimintoa päälle. Lisäksi päivityksen saapuminen riippuu mm. operaattorista, maasta ja valmistajasta, mutta ominaisuus on kuitenkin tulossa. Todennäköisesti pian.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.