WhatsApp ei riitä: imo ja Snapchat kasvattivat suosiota

Manu Pitkänen

WhatsApp ei riitä: imo ja Snapchat kasvattivat suosiota
Viestintään löytyy läjäpäin sovelluksia ja osa niistä on kasvanut yli miljardin käyttäjän kokoisiksi palveluiksi. WhatsApp tai Facebook Messenger eivät kuitenkaan riitä tyydyttämään ihmisten tarpeita, sillä itsestään tuhoutuvien viestien avulla suosioon nousseelle Snapchatillekin riittää käyttäjiä.

Mobiilisovellusten käyttöä sovelluskauppojen kautta analysoivan App Annien mukaan Snapchat oli maailmanlaajuisesti App Storen ladatuin sovellus. Sen taakse jäivät WhatsApp, Facebook ja useat Applen sovellukset. Kaikkein voimakkainta kasvu oli Snapchatin kotikonnuilla Yhdysvalloissa, jossa sillä on myös varsin mukavasti aktiivisia käyttäjiä: App Annien mukaan Snapchatilla on Yhdysvalloissa kuudenneksi eniten aktiivikäyttäjiä iPhone-omistajien keskuudessa.

Google Play -tilastoissa ehkä suurin yllätys löytyy lataustilastojen yhdeksänneltä sijalta: imo. Kyseessä on niin ikään pikaviestisovellus, mutta länsimaissa varsin tuntematon sellainen. Imo-sovelluksen nousun taustalla näyttäisi olevan WhatsAppin kolmen vuorokauden käyttöesto Brasiliassa, jonka takia brasilialaiset joutuivat asentamaan itselleen vaihtoehtoisen pikaviestisovelluksen. Jää nähtävksi jäivätkö brasilialaiset pysyvästi imon käyttäjiksi, vai hävisivätkö he palvelusta yhtä nopeasti kuin tulivatkin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.