DNA selvittää pörssilistautumista – Pääomistajan tahto toteutuu vihdoin?

Manu Pitkänen

DNA selvittää pörssilistautumista – Pääomistajan tahto toteutuu vihdoin?
DNA:n hallitus käynnistänyt strategisen selvitystyön, "jonka tavoitteena on varmistaa, että edellytykset yhtiön liiketoiminnan myönteiseksi kehitykseksi säilyvät jatkossakin". Käytännössä selvitystyö tarkoittaa sitä, että hallitus selvittää mahdollisuuksia listautua esimerkiksi pörssiin.

Jo kesällä 2013 DNA selvitti mahdollisuuksia laajentaa yhtiön omistuspohjaa joko myymällä omistusosuuksia pääomasijoittajille tai listautumalla pörssiin. Kumpikaan vaihtoehdoista ei toteutunut, mutta myöhemmin syksyllä DNA:n suurin omistaja Finda Oy kasvatti omistusosuuttaan 39 prosenttiin ostamalla KPY Sijoitus Oy:n DNA-osakkeet.

Tänään julkaistussa tiedotteessa DNA mainitsee selvitystyön yhtenä tarkoituksena olevan kartoittaa pörssilistautumisen mahdollisuutta. Selvitystyön piiriin voi siis kuulua toisenlaisia muutoksia omistuspohjaan, mutta näistä vaihtoehdoista ei mainittu tiedotteessa mitään.

Vuonna 2014 DNA:n hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön pääomistaja Finda Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Leino totesi DNA:n tarkoituksena olevan listautuminen "jollakin aikavälillä". Listautumista on siis mietitty pitkään ja nykyiset omistajat ovat odottaneet sopivaa hetkeä. DNA teki viime vuonna historiansa parhaan liiketuloksen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
79 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Sony Xperia 1 VI – hinta laskenut -29%

Sony Xperia 1 VI
999 € Elisa
1399 € Power
1399 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 1399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.