Microsoft vakuuttelee: Windows 10 -puhelimia ei hylätä

Manu Pitkänen

Microsoft vakuuttelee: Windows 10 -puhelimia ei hylätä
Microsoftin käyttöjärjestelmäjohtaja Terry Myerson on lähettänyt alaisilleen ja yhteistyökumppaneilleen sähköpostin, jossa hän vakuuttaa yhtiön olevan edelleen sitoutunut kehittämään Widows 10:n mobiilikäyttöjärjestelmää.

Sähköpostissa todetaan Microsoftin olevan edelleen sitoutunut kehittämään Windows 10 Mobile -käyttöjärjestelmää pienikokoisiin ARM-laitteisiin. Tarkoituksena on ilmeisesti rauhoitella yhteistyökumppaneita sekä Microsoftin omaakin henkilöstöä viimeaikaisen uutisoinnin jälkeen.

Microsoftin puhelinliiketoiminnan järkevyys kyseenalaistettiin kun ohjelmistojätin osavuosituloksesta selvisi yhtiön toimittaneen vain 2,3 miljoonaa Lumia-puhelinta tammi-maaliskuun aikana. Lumioiden myyntilukemat olivat näin alhaisella tasolla viimeksi vuonna 2012. Trendi on ollut laskeva siitä lähtien kun Nokian puhelinliiketoiminta siirtyi Microsoftille. Microsoft teki massiivisen alaskirjauksen puhelinliiketoiminnasta viime kesänä.

Katkelman Myersonin sähköpostista julkaisseen Windows Centralin mukaan Microsoftin tarkoituksena on julkaista ensimmäinen Surface-puhelin vuonna 2017.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -26%

Oppo Reno 12 F (4G)
209 € CDON
307 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 281 €

HMD Pulse Pro – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
224 € Power
239 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -23%

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.