Google ottaa mallia iPhonesta: Haluaa kehittää Androidille oman järjestelmäpiirin

Manu Pitkänen

Google ottaa mallia iPhonesta: Haluaa kehittää Androidille oman järjestelmäpiirin
Applen yksi suurimmista vahvuuksista älypuhelinvalmistajana on sen kyky hallita puhelimen kaikkia osia ohjelmistoista rautaan ja markkinoinnista kokoonpanoon. Googlellakin ymmärretään integraation edut, minkä vuoksi hakukoneyhtiö haluaisi luoda Applen tapaan oman järjestelmäpiirin Android-valmistajien käyttöön. Asiasta uutisoi The Information.

Googlen järjestelmäpiirihankkeen pontimena on halu yhtenäistää Android-laitteita, jolloin rautaan perustuva fragmentaatio olisi ekosysteemin sisällä vähäisempää. Toinen hyvä syy on koko ekosysteemin ohjaamisen helpottaminen: Google voisi siirtyä nopeammalla tahdilla uusiin teknologioihin, kun sillä olisi tarjota ne puhelinbrändeille järjestelmäpiirin ja käyttöjärjestelmätuen muodossa.

Hankkeen toteuttamiseksi Google tarvitsee itselleen yhteistyökumppanin, jolla on kokemusta järjestelmäpiirien suunnittelusta. Hakukonejätti onkin tämän syksyn aikana käynyt neuvotteluita eri osapuolien kanssa. Aluksi suunnitelmana oli luoda yrityskäyttöön soveltuva laite, joka olisi piirisuunnittelua myöden räätälöity Googlelle. Neuvottelut laajenivat pian älypuhelinpiireihin.
MAINOS



Esimerkiksi Qualcommin halukkuus lähteä kilpailemaan itsensä kanssa Googlen pillin mukaisesti voi olla vähäinen, sillä piirisuunnittelija voisi ilman Googleakin markkinoida omia tekniikoitaan Snapdragon-piirien kylkiäisenä – aivan kuten se on tähänkin asti toiminut. Altavastaajan asemassa olevista puolijohdesuunnittelijoista voisi kuitenkin löytyä halukkuutta, kuten vaikkapa Nvidiasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
616 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
179 € Power
179 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.