Pankkikortin kokoinen puhelin ylitti jo Kickstarter-tavoitteensa

Matti Robinson

Pankkikortin kokoinen puhelin ylitti jo Kickstarter-tavoitteensa
Älypuhelin kulkee mukanasi mihin tahansa menetkin, mutta kaipaatko joskus vanhaa kunnon matkapuhelinta. Kenties aikaa jolloin puhelimella soitettiin, ei muuta. Viime viikolla esittelemämme Light Phone toivoo olevansa vastaus tähän ongelmaan.

Light Phone on Kickstarter-projektina kehitettävä puhelinlaite, joka soittaa ainoastaan puheluita. Se kytkeytyy älypuhelimeesi ja voit tämän jälkeen jättää monitoimilaitteesi kotiin ja ottaa vain soittoja varten tarkoitetun Light Phonen mukaan vaikkapa mökille.

Light kertoo, että laite on tarkoitettu käytettäväksi mahdollisimman harvoin, joka nykypäivänä onnistuu todennäköisesti loistavasti, kun ainoa ominaisuus on soittaminen. Hintaa laitteella on 100 dollaria ja se saapuu myyntiin ensi kesänä.

Laite on kerännyt nyt Kickstarterissa jo yli 230 000 dollaria ja ylittänyt rahoitustavoitteensa, vaikka aikaa on vielä 35 päivää jäljellä. Vieläkin pääsee siis osallistumaan joukkorahoitukseen, mikäli haluaa oman luottokorttipuhelimensa ensimmäisten joukossa. Rahoitusvaihtoehdot vaihtelevat 25 dollarin t-paidasta, 100 dollarin laitepakettiin ja 400 dollarin perhepakettiin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi Redmi A3 – hinta laskenut -46%

Xiaomi Redmi A3
59 € CDON
85 € Hobby Hall
99 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 110 €

Samsung Galaxy A54 – hinta laskenut -41%

Samsung Galaxy A54
189 € Power
319 € BIGBOX.FI
355 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 318 €

Samsung Galaxy A34 – hinta laskenut -39%

Samsung Galaxy A34
149 € Power
245 € BIGBOX.FI
256 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 244 €

Samsung Galaxy S23 FE – hinta laskenut -33%

Samsung Galaxy S23 FE
399 € Power
573 € CDON
599 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.