Microsoft haastoi kilpailijan oikeuteen Android-patenteista

Valtteri Ahonen

Microsoft haastoi kilpailijan oikeuteen Android-patenteista
Microsoft on siitä onnellisessa asemassa, että vaikka se panostaakin omaan Windows Phone -alustaansa ainakin toistaiseksi hyvin täysipäiväisesti, niin se omistaa myös lukuisia patentteja, jotka tuottavat sille rahavirtoja Android-maailmasta.

Nyt Microsoft on joutunut haastamaan oikeuteen japanilaisen Kyoceran, jonka valmistamien Android-puhelinten se väittää rikkoneen yhtiön patentteja, kertoo Reuters. Väitetyt patenttirikkomukset liittyvät muun muassa sijaintipalveluihin ja tekstiviesteihin, eli melkoisen keskeisiin älypuhelimen toiminnallisuuksiin.

Microsoft on aiemmin selvittänyt puhelinpatenttikiistojaan lähinnä oikeussalien ulkopuolella, esimerkiksi Samsungin kanssa. Yhtiön uskotaan saavan noin kahden miljardin dollarin tulot vuosittain Android-valmistajille lisensoimistaan patenteista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
99 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

OnePlus 12R – hinta laskenut -28%

OnePlus 12R
449 € DNA
616 € Dustin Home
657 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 622 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
179 € Power
179 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.