Google kaavailee yritysostoa: Lähtee kilpasille Apple Payn kanssa

Manu Pitkänen

Google kaavailee yritysostoa: Lähtee kilpasille Apple Payn kanssa
Google neuvottelee parhaillaan Yhdysvaltojen suurimpien operaattoreiden perustaman Softcard-mobiilimaksuyrityksen ostamisesta, kertovat TechCrunch ja Wall Street Journal. Softcard kilpailee Googlen kehittämän Walletin ja syksyllä lanseeratun Apple Payn kanssa.

Vuonna 2010 perustetun Softcardin (alkuperäiseltä nimeltään ISIS) toimintaan on uponnut vuosien varrella runsaasti rahaa ja TechCrunchin mukaan pahimmillaan yhtiö teki 15 miljoonan dollarin edestä tappiota kuukaudessa. Panostuksista huolimatta Softcardin liiketoiminta ei ole lähtenyt kovin hyvin liikkeelle ja viime vuoden puolella Softcard ilmoitti hakevansa säästöjä irtisanomalla 60 työntekijää.

TechCrunchin mukaan Google ja Softcard neuvottelevat alle 100 miljoonan dollarin kauppasummasta ja Wall Street Journalin mukaan yhtiön hinta olisi ainakin 50 miljoonaa.



Google voisi hyödyntää Softcardia oman Wallet-mobiililompakon kehittämiseen, mutta motivaatiota yrityskaupalle lisää mobiilimaksuyhtiön omistamat patentit.

Wall Street Journalin lähteen mukaan Yhdysvalloissa viime vuoden lopulla lanseeratun Apple Payn lupaavalta vaikuttanut alku on saanut Googlea ja operaattoreita kiirehtimään neuvotteluita.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.