Seuraavan Androidin nimi paljastui?

Manu Pitkänen

Seuraavan Androidin nimi paljastui?
Googlen kehittäjän Chromium-virheraportointisivustolla julkaiseman Android L -ruutukaappauksen perusteella internetjätin seuraavan mobiilikäyttöjärjestelmän nimi on Lollipop (suom. tikkari). Nimi paljastui ruutukaappauksessa näkyneestä debug-ikonista, jonka Google on muovaillut tikkarihahmoksi. Havainnosta uutisoi Myce.

Nimen vuotanut sivu on nyt poistettu, mikä tuntuisi viittaavan siihen, että sivulla oli jotakin, mitä Google ei halunnut paljastuvan. Tähän asti Google on puhunut seuraavasta Androidista vain Android L -nimellä eikä ole halunnut paljastaa käyttöjärjestelmän oikeaa nimeä.

Voi tietysti olla, että Google hautoo jotakin samantyyppistä yllätystä kuin mitä se teki Android KitKatin kohdalla. Muita nimiveikkauksia ovat olleet Lemon Meringue Pie sekä Licorice. @evleaks paljasti eilen lehdistökuvan tulevasta 5,9-tuumaisesta Nexuksesta. Kuvassa olevan puhelimen kellossa näkyy aika 5:00, mikä viittaa siihen, että Android Lollipop olisi versionumeroltaan 5.0.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.