Espanjalaisoperaattorit tarjoavat kilpailijaa Skypelle ja WhatsAppille

Teemu Laitila

Espanjalaisoperaattorit tarjoavat kilpailijaa Skypelle ja WhatsAppille
Espanjan kolme isointa puhelinoperaattoria ryhtyvät yhdessä tarjoamaan asiakkailleen pikaviestisovellusta, joka käytännössä kilpailee jo olemassa olevien palveluiden kuten Skypen, WhatsAppin ja Facebookin Messenger-sovelluksen kanssa.

Joyn-nimisen sovelluksen kehityksen taustalla on puhelinalan toimijoiden keskusjärjestö GSMA, jonka tarkoituksena lienee pelastaa edes osa nettipohjaisiin palveluihin siirtyvistä älypuhelinkäyttäjistä operaattorien oman sovelluksen pariin. Monissa Euroopan maissa kuten Hollannissa operaattoreiden perinteisistä tekstiviesteistä saama tulo on kääntynyt jyrkkään laskuun nettipohjaisten pikaviestisovellusten käytön lisääntymisen myötä.

Sovellus on aluksi tarjolla Android-puhelimille ja sen voi ladata erikseen Google Play -kaupasta. Iphone-version kerrotaan saapuvan piakkoin. Ominaisuuksiltaan Joyn ei juuri eroa kilpailijoistaan, vaan sillä pystyy lähettämään pikaviestejä, jakamaan kuvia ja tiedostoja sekä tulevaisuudessa myös soittamaan VoIP-puheluita.



Espanjan lisäksi Joyn on julkaistu Saksassa. Orange tarjoaa lisäksi Ransakassa omaa vastaavan tyyppistä Libon-sovellustaan. Sen lisäksi että sovelluksen voi ladata ilmaiseksi Googlen tai Applen sovelluskaupasta, Joyn on tarkoitus esiasentaa yhteistyössä mukana olevien operaattoreiden myymiin puhelimiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1251 € CDON
1259 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
778 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.