Windows Phone 8.1 -päivitys tuo ilmoituskeskuksen ja henkilökohtaisen avustajan

10
Juha Tuppi

Windows Phone 8.1 -päivitys tuo ilmoituskeskuksen ja henkilökohtaisen avustajan
Tuoreimpien tietojen mukaan Windows Phone 8.1 -päivityksen merkittävimmät uudistukset ovat ilmoituskeskus ja Applen Sirin kaltainen henkilökohtainen avustaja Cortana.

The Verge raportoi tänään yhtiön sisäisessä betatestauksessa olevasta Windows Phonen 8.1 -päivityksestä. Lähteen saamien tietojen mukaan päivitys tuo mukanaan muun muassa älypuhelimen yläreunasta pyyhkäisyliikkeellä vedettävän ilmoituskeskuksen. Lyhyempi pyyhkäisyliike tuo esiin pika-asetukset ja pidempi kattavan ilmoitushistorian.

Toinen merkittävä ominaisuus on Cortana-niminen henkilökohtainen avustaja, joka toimii joko puhe- tai kirjoitusohjauksella ja toimii samaan tapaan kuin Applen Siri. Lähteen mukaan Cortana osaa myös hyödyntää puhelimen paikkatietoja sekä muistuttaa aikatauluista Google Now:n tapaan.

Päivitys tuo The Vergen mukaan käyttöjärjestelmään myös paljon huhutut ruudunsisäiset näppäimet.



Windows Phone 8.1 -päivitys on tarkoitus julkistaa todennäköisesti Microsoftin BUILD 2014 -kehittäjäkonferenssissa huhtikuussa 2014.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

HMD Fusion – hinta laskenut -28%

HMD Fusion
229 € Gigantti
229 € Power
229 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Samsung Galaxy A15 (4G) – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A15 (4G)
99 € Gigantti
129 € Veikon Kone
142 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
Hemanus (vahvistamaton)

2

En nyt halua kuulostaa ilkeältä mutta, miksi nyt on niin hiljaista esim. täällä kommentti osiolla. Kun Applen Siri julkaistiin niin voi sitä irvailun ja suoranaisen kettuilun määrää, mitä oli joka ainoassa sitä uutista koskevassa uutisoinnissa!?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ikkunalelu 8@ (vahvistamaton)

3

Kopiointia Androidista,ÖHÖM...Olisi tämänkin pitänyt aavistaa!!.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

4

Ääniohjaus tuntuu olevan jotain ihme muotia. Sitä löytyy xboxissa, puhelimissa ja TV:ssä.
Ääniohjaus toimii vain silloin kun se on lähes täydellinen. Mitä nyt arvosteluja olen lukenut, niin xbox onessa päästään lähelle, mutta tuskin se tulee toimimaan suomeksi taikka edes hyvin suomalaisella aksentilla.
Puhelimissa tämä on vieläkin enemmänkin leikkikalu kuin lähelläkään mitää valmista tuotetta. Omassa olohuoneessa ääniohjauksella on suhkot hyvä elinympäristö, koska häiritseviä tekijöitä on suhteellisen vähän.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jabadabaduu (vahvistamaton)

5

@3
Onko Androidissa muka jotain mitä ei olisi alunperin tehty jollekin muulle alustalle?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Hemanus (vahvistamaton)

6

Eiköhän tuo buumi sentään lähtenyt Siristä, ja se kyllä toimii, jopa meikäläisen tankerous-englannilla. Todella kätevä, sen huomaa vasta sitten kun sitä oikeasti alkaa käyttämään,esim. juuri autoillessa...

Vastaa
johtaja59
johtaja59

7

Jokohan lukitusnäytössä näkyisi muutakin kuin kellonaika. Esim. puhelut & viestit ja jokohan työpöydän yläpalkissa näkyisi akku- & signaalitolpat kokoajan. Tiedostojenhallinta olisi myös plussaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

8

7@
>Jokohan lukitusnäytössä näkyisi muutakin kuin kellonaika. Esim.
> puhelut & viestit

WP8 Asetuksista löyty alusta asti mahdollisuus valita mitä lukitusnäytöllä näkyy, sinne saa mm. kalenteri, viesti sun muita tietoja, kaupassa on myös sovelluksia jotka tehty nimenomaan lukitusnäyttö varten.

Nokia vilkausnäyttön (se ei siis ole WP8 OS ominaisuus) viimeisin julkaistuversio (Lumia/Nokia Black myötä) myös tukee muutakin kuin kelloa, värinää ja lataus kuvaketta. Vahempiin versioihinkin saa myös oman vapaavalintaisen tausta kuvan (vaatii oman ohjelman jolla asetetaan)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

10

9@
>Yäk, kuka haluaa akku- ja signaalitolpat kokoajan näkyville?

Ne jotka ei halua lääppiä näyttöä sentakia että ne saisi näkyviin.

Eli nykymallilla turhan usein piilossa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.