Arvostelu: Nokia Lumia 720 on iso ja edullinen Windows-puhelin

19
Valtteri Ahonen

Arvostelu: Nokia Lumia 720 on iso ja edullinen Windows-puhelin
Lumia 720 osuu hieman erikoiseen hintaluokkaan. Se ei ole aivan edullisimmasta päästä, mutta siinä ei myöskään ole aivan kaikkia huippuominaisuuksia. Esimerkiksi langaton lataus on saatavissa vain lisäkuorella, minkä lisäksi Nokian PureView-kamera puuttuu. Näytön resoluutio on vain 800 x 480 ja muistia on 512 MB. Näyttö on kuitenkin suurempi kuin halvemmassa 620:ssa, minkä lisäksi kamera on viiden megapikselin sijasta 6,7 MP ja muutenkin hieman kyvykkäämpi, ainakin paperilla.

Keskiluokan luurit ovat vähiten keskusteltu luokka. Halpoja puhelimia menee aina, ja niihin valmistajat ovat pyrkineet tuomaan jatkuvasti yhä enemmän isojen poikien ominaisuuksia. Lumia 620 palvelee tässä luokassa hyvin, ja piakkoin pitäisi myös selvitä, kuinka 520 hoitaa omaa tonttiaan vielä alemmalla hinnalla. Lumia 820 on jo selkeästi hinnaltaan ylemmässä luokassa, ja siitä ylöspäin mentäessä voidaan jo puhua ns. lippulaivapuhelimista, joissa on kaikki valmistajien keksimät hienoudet.

Videoarvostelu




Tekniset tiedot ja muotoilu

Ulkomitat: 127,9 x 67,5 x 9 mm
Näyttö: Kapasitiivinen 4,3" WVGA (800 x 480) ClearBlack IPS LCD, 15:9
Prosessori: Snapdragon S4, 1GHz tuplaydinprosessori
RAM: 512 MB
Tallennus: 8 Gt sisäinen muisti laajannettavissa muistikortilla, 7 Gt ilmaista tilaa SkyDrivessa
Akku: 2000 mAh
Kamera: Takakamerassa 6,7 megapikseliä ja f/1,9, etukamerassa resoluutio 1280 x 960
Lisäksi: Bluetooth 3.0, (Secure) NFC, GPS

Lumia 720 on niille, jotka haluaisivat parhaat ominaisuudet, mutta eivät ole halukkaita maksamaan niistä 600 euroa. Puhelimen ulkomuoto on hyvin tunnistettavasti nokialainen, vaikkakin 720 on muotokieleltään nokialaisista ehkä lähimpänä HTC:n uusimpia Windows-puhelimia. 720 on kolme milliä 620:aa ohuempi, mutta muutoin mitoiltaan suurempi. Tämä saa ohuuden vielä korostumaan, ja 9 millin puhelin tuntuu kädessä sirolta ja kävyeltä, mutta kuitenkin jämäkältä. Vaikutelma on jopa aika premium.



Järjestelmä ja sovellukset

Toisin kuin (monissa) Android-laitteissa, Windows-puhelinten käyttöjärjestelmä on eri merkkisissäkin laitteissa pitkälti identtinen, lukuun ottamatta valmistajien asentamia ohjelmia. Perusjärjestelmä näyttää ja tuntuu samalta, eikä se ole pariin kuukauteen muuttunut merkittävästi. Niinpä tuntuu hassulta käyttää Windows Phone 8:n ruotimiseen kauheasti aikaa, enkä aio sitä sitten käyttääkään. WP8 on käyttömukavuudeltaan hyvä järjestelmä, jossa valikot rullaavat sulavasti ja ohjelmat aukeavat useimmiten mukisematta. Asetuksissa on muutamia omituisuuksia, mutta kun asiat kerran löytää, niin kyllä niiden luo osaa navigoida uudestaankin. Raskaampien ohjelmien avaaminen kestää jonkin aikaa, mutta käyttö on silti sulavaa.




Järjestelmän heikkoudet liittyvät (kuten aiemminkin sanottua) vielä tällä hetkellä pääasiassa sovellusvalikoimaan ja sovellusten laatuun. Oikeasti tajunnanräjäyttäviä hyviä sovelluksia on todella vähän, minkä lisäksi monet muilta alustoilta tutut sovellukset puuttuvat. WP myös usein sivuutetaan vähäisen suosionsa takia – ei ole yksi tai kaksi kertaa kun jossain on mainostettu jonkin paikallisen palvelun uutta sovellusta, ja sitten selviääkin, että "saatavilla Androidille ja iOS:lle".

Nokia on kunnostautunut sovelluspuolella ja tuonut laitteisiinsa paljon kilkettä, joita muista puhelimista ei löydy. Alunperin myös Nokian kartat olivat eksklusiivisa Lumoissa, mutta Microsoftin kanssa tehty sopimus varmistaa Nokian karttojen saatavuuden kaikkiin Windows Phone 8 –laitteisiin. HERE-palvelut ovat saatavilla myös Android- ja iOS-alustoilla, vaikkakin Nokia on painottanut käyttökokemuksen olevan täydellisin sen omilla laitteilla.



HERE-tuoteperheeseen kuuluvat tavanomaisten karttojen lisäksi ääniohjattu navigointi sekä City Lens, kaupunkiopas. Nokia kokoelmasta Windows-kaupasta löytyy lisäksi paljon muita Nokian tarjoamia sovelluksia, esimerkiksi monia kuvaus- ja kuvankäsittelyohjelmia. Nokia Trailers tarjoaa sisältöä elokuvia seuraaville, Nokia NFC Writerilla voi lukea ja kirjoittaa NFC-tunnisteita. Maininnan arvoinen on tietysti myös Nokia Musiikki, jonka avulla voi tehdä musiikkilöytöjä ilmaiseksi. Nykyisin palvelusta on myös maksullinen versio, jolla kappaleita voi ohittaa rajattomasti.

Puhelimessa on esiasennettuna (ainakin saamassamme brittiversiossa) myös Nokia Care, josta löytyy vinkkejä ja ohjeita puhelimen käyttöön ja päivittämiseen.




Mielestäni Nokia on hoitanut ohjelmistoasian paremmin kuin esimerkiksi Samsung, jonka esiasentamat ohjelmat vievät leijonanosan joidenkin Galaxyjen sisäisestä tallennuskapasiteetista. Suurin osa Nokian ohjelmistoista on vapaaehtoisesti kaupasta asennettavissa, ei esiasennettuina. Meidän testipuhelimessamme valmiina olivat vain karttapalvelut, Nokia Musiikki ja Nokia Care. Kaikki edellämainituista on myös mahdollista poistaa, mikäli niitä ei koe tarvitsevansa.

Windows Phonen "turhat" päivitykset

Tällä hetkellä WP8:ssa tuntuisi olevan muutama markkinoitukin ominaisuus, joilla osa käyttäjistä ei tee mitään. Näitä ovat esimerkiksi lasten nurkkaus, joka nimensä mukaan on lapsille tarkoitettu tila, jonka kautta ei pääse tuhoamaan vanhempien työsähköposteja tai poistelemaan lomakuvia. Sanomattakin on selvää, että mikäli lapsia ei satu olemaan, on tämä päivitys melko turha. Sinänsä lasten nurkkaus on hyvä keksintö, eikä sen olemassaolo ketään kai haittaakaan.

Toinen nollakäytölle jäänyt, vaikkakin sinänsä mielenkiintoinen ominaisuus, on kohtauspaikat. Kohtauspaikat ovat "kutsua edellyttäviä paikkoja omassa puhelimessa ja muiden jäsenten puhelimissa. Niissä voi jakaa kohtauspaikan kesken kalenterin, ryhmäkeskustelun, valokuvia, videoita ja muistiinpanoja." Ideana kohtauspaikka on hyvä, ja sen toteutus on mallikelpoinen, mutta koska ominaisuus vaatii kaikilta käyttäjiltä WP8-luuria, ei se ole tällä hetkellä kovinkaan käyttökelpoinen. Vanhemmat Windows Phonet ja myös iPhonet pystyvät käyttämään jaettua kalenteria, mutta esimerkiksi ryhmäkeskutelu ei kohtauspaikassa onnistu. Tämän ominaisuuden tuominen vanhempiin Windows-puhelimiin lisäisi käyttökelpoisuutta huomattavasti, nyt kun vanhempaa kantaa on vielä liikkeellä paljon. Esimerkiksi työpaikoilla, joihin monesti hankitaan samanlaisia puhelimia kaikille, voi kohtauspaikat olla erittäin toimiva tapa pitää yhteyttä projektin tiimellyksessä.

Kamera

Oman puhelimen kanssa olen tottunut käyttämään vyökoteloa, joka suojaa tehokkaasti näyttöä ja pitää puhelimen aina ulottuvilla. Lumia 720 on kuitenkin sen verran omaa puhelinta kookkaampi, ettei se mahtunut koteloon, joten jouduin ensi kertaa vuosiin pitämään puhelinta taskussa. Tämä aiheutti ensin ongelmia kameran kanssa, sillä sen voi monien muiden puhelinten tapaan käynnistää näytön ollessa lukittu, painamalla kameranäppäintä. Tämän johdosta ensimmäiseltä parilta testipäivältä on nyt muistona parikymmentä mustanpuhuvaa taskukuvaa. Onneksi asetuksista kuitenkin löytyy kohta, josta kameran käynnistymisen vahingossa puhelimen ollessa lukittu voi estää. Tämä korjasikin ongelman hyvin, eikä taskukuvia sen jälkeen enää näkynyt.




(Alkuperäiset kuvat: 1 / 2 / 3 / 4.)

Kuvat ovat teräviä ja melko luonnollisen värisiä, eikä niitä ainakaan ylisaturoinnista voi syyttää. 6,7 megapikseliä ei tunnu silmämääräisesti antavan hirveästi lisätarkkuutta verrattuna viiden megapikselin kameraan, mutta zoomaillessa ero on kuitenkin havaittavissa. Kauhean paljon kuvissa ei kuitenkaan näillä tarkkuuksilla ole vielä rajailun varaa.

Jos Lumian kamera hyvässä valossa on jossain keskiverron ja hyvän välimaastossa, niin hämärässä Nokian teknologia näyttää kyllä kyntensä. Olosuhteissa, missä vanhempi Lumia ottaa lähes mustia kuvia, kykenee 720 taltioimaan ilman salamaa vielä aivan käyttökelpoisia, vaikkakin rakeisia otoksia. Vakaalla kädellä saa hämärissä olosuhteissa vielä aivan hyvää materiaalia, eikä salamaa tarvitse käyttää oikeastaan kuin säkkipimeässä.

Windows Phone 8:n mukanaan tuomat linssi-sovellukset ovat oiva lisä kameraan sellaiselle, joka on kiinnostunut käyttämään erilaisia filttereitä ja efektejä. Linssien avulla niiden sommittelu onnistuu jo kuvaushetkellä, käytännössä reaaliajassa. Sovellusten käynnistäminen onnistuu kätevästi suoraan kamera-tilasta.


Itse kuitenkin tykkään ottaa kuvat luonnollisina ja harrastaa sitten niiden kanssa jälkikäsittelyä, mikäli tilanne sitä vaatii, joten kameraohjelman lisäksi muita kuvaussovelluksia tuli käytettyä vain puhtaassa testausmielessä. Ne kuitenkin toimivat hyvin, vaikka hidastavatkin monesti kuvan ottamista melkoisesti ylimääräisten säätöjen ja efektien prosessoinnin vuoksi.



Videokuva on laadukasta, mutta sitä saa taltioitua vain 720p-tarkkuudella. Tietysti sitä jää myös toivomaan Nokian monissa muissa puhelimissa esittelemää optista kuvanvakainta, joka tekisi videokuvasta huomattavasti miellyttävämpää katsella.

Akkukesto

Lumia 620:ssa yllätyksen aiheutti puheluiden äänenlaatu. 720 ei siinä yltänyt samalle tasolle, mutta omanlaisiaan väristyksiä sen sijaan aiheutti akkukesto. Ensimmäisellä käyttökerralla akkua oli 49 tunnin käytön jälkeen käytettävissä vielä 59 prosenttia. Tähän ei kuulunut videoiden katselua tai kovin paljoa valokuvaamista, mutta pientä pelaamista, jatkuvaa sähköpostin päivittämistä ja Facebookin tarkastelua, sekä tietysti viestejä ja muutama puhelu. Lumia 800 kestää samaa käyttöä noin vuorokauden.

Juhannuksena mökillä, missä verkon kuuluvuus on jotankin heikon ja olemattoman välillä, kului akku päivässä, mutta kaupunkiin palattua se alkoi taas kestää todella hyvin. Virransäästöominaisuuksia käyttäen akun sai mökilläkin kestämään vähän paremmin, eikä 3G kuitenkaan ollut käytännössä saatavilla, jollei kiivennyt puuhun.

Loputtomia akku ei kestä, mutta asian voisi varmaan tiivistää niin, että käytössä kuluu, mutta säästyy hyvin jos jättää käyttämättä. Itsekseen Lumia 720 ei tunnu kuluttavan virtaa juuri lainkaan.


Yhteenveto

720 on tarpeellinen lisäys Lumia-perheeseen, ja tekee hieman enemmän eroa muihin kuin 710 aikanaan. Sen muotoilu on lähempänä premiumia, ja ominaisuudetkin varsin kohdallaan. Myös puhelinten hintaluokat ovat asettuneet ajan kanssa melko loogisiin uomiin, eli ylihintainenkaan puhelin ei ole.

Lumia-tuoteperhe on melko täydellinen, eikä väleissä oikein ole enää tilaa uusille malleille, vaikka tokikin erilaisia variantteja voi aina tehdä, esimerkiksi hieman erilaisilla kuorilla – ulkomuoto on tärkeä seikka, eikä yhdellä mallilla per hintaluokka voi välttämättä miellyttää kaikkia. Molemmissa päissä on tietysti aina varaa, mikäli järjestelmä vain taipuu ja ominaisuuksia keksitään lisää.

Tällä hetkellä 720 löytää hyvin oman paikkansa tuoteperheessä. Siihen toivoisi esimerkiksi suurempaa resoluutiota ja optista kuvanvakainta, mutta niitä hamuavat saavat tällä hetkellä siirtyä seuraaviin malleihin, mikä on ihan ymmärrettävääkin. Hyvää ei saa ilmaiseksi. 720:sta on vaikea keksiä pahaa sanottavaa, ja se onnistuu yllättämään positiivisesti kamerallaan ja akkukestollaan.

Vahvuuksia: Muotoilu, kamera, akku, koko.

Heikkouksia: Resoluutio, sovellusten määrä.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Nokia Lumia 720

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G04s – hinta laskenut -40%

Motorola Moto G04s
88 € Proshop
89 € Prisma Verkkokauppa

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Moto E13 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto E13
39 € Power
59 € Telia
82 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 59 €

Honor X7b (4G) – hinta laskenut -23%

Honor X7b (4G)
99 € Power
129 € Gigantti
129 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Motorola Moto G54 – hinta laskenut -20%

Motorola Moto G54
119 € Gigantti
119 € Power
149 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Käyttäjien kokemukset ja kommentit (19)

Anonyymi käyttäjä
dogspeed (vahvistamaton)

1

Liikaa, ihan liikaa samankaltaisia malleja joista ei tällainen nokia-vihkiytymätön pysty sanomaan muuta eroa kuin hinnan. Jos nyt pitäisi yhtäkkiä ostaa nokia-puhelin niin kokisin suunnatonta ahdistusta, kun en pysty hetkessä päättelemään mikä malli olisi minulle paras.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

2

@uutinen
>Tällä hetkellä WP8:ssa tuntuisi olevan muutama markkinoitukin
>ominaisuus, joilla osa käyttäjistä ei tee mitään. Näitä ovat
>esimerkiksi lasten nurkkaus, joka nimensä mukaan on lapsille
>tarkoitettu tila, ...

Johtuuko juuri tuosta nimestä, vai miksi se usein käsitetään pelkästään lapsille tarkoitetuksi.

Se on hyödyllinen myös aikuistenkäytössä, ehkä jopa lapsia enemmän.
Esim jos joutuu antaman puhelimen toiselle aukuisella jostain syystä on tuo erittäin hyvä ominaisuus.
Sillä voi rajata ettei häne tahallaan tai vahingossa mene plärään muita asioita.
Voi siitä olla myös itsellä hyötyä.
Lasten nurkkaus kyllä kaipaa vielä vähän parantelua ja säädettävyyttä.

>Toinen nollakäytölle jäänyt, vaikkakin sinänsä mielenkiintoinen
>ominaisuus, on kohtauspaikat.

Se on erittäin näppärä perhe käytössä, yhteiset asiat saa sinne ja integroituu hyvin ekosysteemiin.
Se myös näppärä väline pienyriyts ja yhteisökäytössä, jos ei käytössä MS:n isompia korboraatio systeemeitä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
koreaon per seestä (vahvistamaton)

3

Samsungilla on kyllä eniten kaikenmoisia virityksiä ja erilaisia puhelimia, lähes samalla nimellä.

Vastaa
Ipezu
Ipezu

4

Itse hankin L720 viikko jakelun alkamisesta ja ei ole ollut valittamista :D Välillä tulee RAM muisti vastaan jos on paljon sovelluksia auki. Edellinen lumia oli 710 ja 4,3 näyttö on juuri sopiva mun käyttöön, videot näkyy mukavasti. 3,7" näyttöön ei ole paluuta minun osalta :D suosittelen!

(hehee kirjotin tämän Lumia 720:llä :D

Vastaa
Sefriol
Sefriol

5

@1 Mielestäni monipuolinen valikoima on myynnin kannalta suuri edistysaskel. On ennemminkin myyjän tehtävä neuvoa asiakasta valitsemaan tälle itselleen paras malli kuin se, että asiakas joutuisi tämän aivan itse pähkäilemään.

Myös Nokian kannalta on elintärkeää saada myytyä laadukkaita halvemman hintahaitarin puhelimia, jotka kannustavat sitten kuluttaja massaa ostamaan myös kalliimpia malleja.

Veikkaan, että ensi kuussa julkistettavassa kvartaalituloksessa näkyy suuri noste myyntiluvuissa, joka on pääasiassa halvempien mallien ansiota.

Vastaa
Agent_007
Agent_007

7

Lainaus:

Lumia 820 on jo selkeästi hinnaltaan ylemmässä luokassa


Oli muutama kuukausi sitten, mutta ei enää. Esim. Gigantti myy puhelinta hintaan 299 euroa, kun taas 720:stä pyydetään 275 euroa.

http://www.gigantti.fi/product/puhelime...a-820-keltainen
http://www.gigantti.fi/product/puhelime...a-720-keltainen

Lainaus:

Liikaa, ihan liikaa samankaltaisia malleja joista ei tällainen nokia-vihkiytymätön pysty sanomaan muuta eroa kuin hinnan.


Yrityksenä Nokian Lumia-strategian ongelma on tällä hetkellä tosiaan tuo, että 100 euron haitariin osuu tuossa alemmassa hintaluokassa liian monta luuria. Noita puhelimia pitäisi rautaominaisuuksien puolesta hajoittaa enemmän, jotta ne olisivat oikeasti erilaisia tuotteita.

Lainaus:

Myös Nokian kannalta on elintärkeää saada myytyä laadukkaita halvemman hintahaitarin puhelimia, jotka kannustavat sitten kuluttaja massaa ostamaan myös kalliimpia malleja.


Nokialla ei ole myynnissä yhtään kallista Lumiaa, jos hintatasoa haetaan kilpailijoiden huippumalleista. Alle 400:lla eurolla kun saa jo 920:n, kun taas esim. Samsung Galaxy S4 ja iPhone 5 ovat molemmat yli 600 euroa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Floppenstein (vahvistamaton)

9

"Nokialla ei ole myynnissä yhtään kallista Lumiaa, jos hintatasoa haetaan kilpailijoiden huippumalleista. Alle 400:lla eurolla kun saa jo 920:n, kun taas ...."

Eli voittoa ei Nokia tee, vaan tärkeämpää on WP-alustan tukeminen vaikka tappiolla.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

10

@7 Noh, eiköhän EOS tule täyttämään tämän ylemmän hintaluokan. Sensorit ovat tuskin halpoja ja jos on vuotoihin uskomista, niin 1020 antaisi osviittaa myös ylemmästä hintaluokasta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepe720 (vahvistamaton)

11

Yksi tämän luurin vaietuista outouksista esim. hinnoittelun suhteen on navigoinnissa. Halvemmassa Lumia 620:ssa on maailmanlaajuinen ääniohjattu autonavigointi, tässä vain Pohjoismaissa toimiva.

Vastaa
PJL78
PJL78

12

Menin ihan Elisa Shopittiin ja ostin tuon puhelimen hetken kokeiltua, mikään muu puhelin kun ei saanut mitään reaktiota muhun, 920 oli turhan hintava ja ehkä turha super ominaisuuksillansa. Pidin heti kättelyssä siitä, että Lumia 720 pysyi kädessä todella hyvin, sopi siihen kuin maito kahviin =) Näytön koko, muoto ja värit oli hyvät, niin päätin ottaa sen heti. En pettynyt, vaan yllätyin miten hyvä akku on, samoin yllätyin kamerasta, myös ns. handsfree kaiutin on erinomainen. Koko puhelimesta tulee hyvä fiilis ja sitä on kiva näpelöidä, ei paina mitään ja pysyy hyvin kädessä. On tippunut useita kertoja maahan, mutta ei edes naarmua saanut pintaansa.

Musiikki+ tulee käytettyä ihan jokaikinen päivä, mielettömästi, oma kokemukseni on se, että kun laitan hyvän artistin kanavan, niin sieltä tulee paljon hyviä muiden artistien musiikkia vastaan, joita en ole kuullut koskaan tai pitkään aikaan, näin tulee tutustutta uuteen musiikkiin ja elämä hymyilee vain enemmän =)

Itse en pelaile, enkä haikaile suuria määriä sovelluksia, mutta haluaisin Fonecta Callerin toimivan edes samalla tavalla kuin Android-puhelimilla.

Kaikin puolin rahansa arvoinen puhelin, jota samaa ei voi sanoa läheskään kaikista lippulaiva luureista, eikä vanhasta N9 puhelimestani.

Puhelin tuntuu yksinkertaisen laadukkaalta, niin sen pitää olla.

Vastaa
perhana
perhana

14

@13
Mistähän hevosmiesten tietotoimistosta tuo tieto on peräisin, olisiko jotain faktaa tuosta esittää?

Olisiko kyseessä kuitenkin se, että valmiiksi ladattuna tulee pohjoismaiden kartat offline-navigointia varten, mutta muut kartat saa ilmaiseksi ladattua erikseen, tai sitten käyttää online-karttoja.

Nokian omien tietojen mukaan ei ainakaan ole mitään mainintaa rajoituksista, mainitaan vain että "Free maps" ja "Free voice guided turn-by-turn drive navigation, Offline maps, Online and offline favourites, Speed limit warnings, LiveSight"

Vastaa
Axefield
Axefield

15

@14
720:ssa on kyllä vain HERE Drive jolla saa myyntialueen kartat ilmaiseksi. Kun taas esimerkiksi 920:ssa on HERE Drive+ jolla saa minkä tahansa alueen kartat ilmaiseksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
menneentalvenLumia @ (vahvistamaton)

16

@3
Ja menneen talven Nokiia Lumia malleissa on samasta muotista veistetty design,joka ei enään innosta ja tällä osa-alueella on jo innovaatioiden puutetta!!.

Vastaa
perhana
perhana

17

@15
No näyttäähän tuo tosiaan osaksi pitävän paikkansa, mutta Nokian mukaan Here Mapsin kautta saa ladattua muunkin maailman kartat, ja sen jälkeen kun Drive+ beta päivittyy valmiiksi versioksi, sen saa ladattua myös Lumia 720:een
(As soon as HERE Drive+ becomes commercially available, you can upgrade and get global driving navigation on your Lumia 520 or 720.)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

18

Why isn't HERE Drive+ available for my Lumia 520 or 720?
Right now, HERE Drive+ is still in development, and only HERE Drive is available for the Lumia 520 and 720, which gives you free navigation and offline guidance in one country or area. In the meantime, you may want to download country or area maps using HERE Maps on your Lumia 520 or 720 and get free walk navigation as well as driving and public transport directions.

As soon as HERE Drive+ becomes commercially available, you can upgrade and get global driving navigation on your Lumia 520 or 720.

http://here.com/help/wp8/drive/upgrading-and-payment

Onko jossain aikataulua ja paljon mahtaa maksaa?

Ilmaisesta navigoinnista pitäisi mielestäni näissä arvosteluissa mainita. Google maps vaatii ulkomailla simin datalla(maksaa) ja offline ominaisuus on käsittääkseni huomattavasti suppeampi. Voiko esim koko Saksan kartan navigoinnilla ladata jotenkin helposti?

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

19

Itse pidän siitä, että laitteita on porrastettu paljon tuohon halvan ja melko hintava välille. Antaa hyvin valinanvaraa. Tosin, taidan tässä asiassa olla vähemmistössä.

Vastaa

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.