Kaikki mitä tarvitsee tietää uudesta Lumiasta

19
Valtteri Ahonen

Kaikki mitä tarvitsee tietää uudesta Lumiasta
Ensimmäinen asia on tietenkin se, että kyseinen luuri ei ole tulossa myyntiin Suomessa, tai edes Euroopassa. Nokia Lumia 928 on variantti 920-mallista ja se tulee myyntiin yksinoikeudella Yhdysvaltalaiselle Verizon-operaattorille.

Muunnosmalleja on nähty muistakin Nokian puhelimista, joten 928 ei ollut lainkaan ennenkuulumaton liike. Siitä on kuitenkin Suomeakin myöten uutisoitu melko ahkerasti ja väliin myös harhaanjohtavasti, vähättelemättä yhtään puhelimen merkitystä Nokialle. Suomalaisille kuluttajille sen merkitys sen sijaan tuskin on kovin suuri.

Tästä huolimatta julkistus on mielenkiintoinen, sillä Nokian tilanne Yhdysvalloissa on sanalla sanoen murheellinen. Niinpä jokainen uusi lippulaiva, jonka yhtiö saa markkinoille, saattaa ainakin jossain määrin parantaa tilannetta - miksei tietysti myös pahentaa sitä.

Puhelimesta löytyy esikuvansa tavoin PureView-brändätty 8,7 megapikselin kamera, jossa on optinen kuvanvakain ja tällä kertaa myös Xenon-salama.



Lumia 928 on varustettu 4,5 tuuman WXGA HD OLED ClearBlack -näytöllä, jossa on siis 1280 x 768 resoluutio (334 ppi) sekä 60 Hz PureMotion-tekniikka. Teknisesti näyttö vastaa Lumia 920:n näyttöä monin tavoin, erona 920:ssa kuitenkin IPS-paneeli. Sanomattakin lienee selvää, että myös käyttöjärjestelmänä on sama Windows Phone 8.



Nokia on tuonut uuteen malliin päivitetyn kaiuttimen, jonka pitäisi olla "yksi markkinoiden kehittyneimmistä". Kaiuttimen ja salaman lisäksi muotoilua on jonkin verran viilattu kulmikkaammaksi, mikä miellyttänee monia.

Verizon tuo laitteen myyntiin 16. toukokuuta. Puhelin toimii 4G-verkossa ja sen ostajille tarjotaan rajoitetun ajan 25 dollarilla sovelluksia Microsoftin Marketplacesta kaupan päälle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (19)

Anonyymi käyttäjä
yepyep @ (vahvistamaton)

3

Ensimmäinen asia on tietenkin se, että kyseinen luuri ei ole tulossa myyntiin Suomessa, tai edes Euroopassa.Nokia Lumia 928 on variantti 920-mallista ja se tulee myyntiin yksinoikeudella Yhdysvaltalaiselle Verizon-operaattorille. ;/

Vastaa
Taeco
Taeco

4

Mitä ne sen kaiuttimen pohjaan meni laittamaan. Olisivat vaan pitäneet sen puhelimen alareunassa. Vai eikö uusi enää mahtunut sinne, kun ohuempi kapula?

Vastaa
DonZQ
DonZQ

5

Aikamoinen järkäle tuokin variantti. GSMArenan mukaan painoa löytyy 161g, kevyempi kylläkin kuin 920, mutta 20-40 grammaa liian painava omaan makuun. Parempaan suuntaan sen osalta kyllä menossa, katotaan mitä ne nyt julkaisee tiistaina.

Vastaa
Matsomppi
Matsomppi

6

@5: En kyllä itse millään ymmärrä tuota ongelmaa, että 920 on "liian painava" Minua ainakaan paino ei haittaa tippaakaan, ennemmin voisi olla millin pari ohuempi. (Mitä 928 onkin) Ei se 185 grammaa kädessä tai sen enempää taskussakaan tunnu missään.

Mutta kuten kaikessa muussakin, makuasioita...

Vastaa
tomyy
tomyy

7

hyvä kun oled, harmi ettei 920,ssa sitä ole, siksi kyseinen laite jää kaupan hyllylle, sillä oled on paljon paljon kirkkaampi päivänvalossa, sekä värit paremmat. Yhdysvallat saavat laatukapulaa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

@7
Kehuit juuri asioita, jotka ovat olleet ainakin perinteisesti oledin ongelmia. Sekä maksimivalovoima että väritoiston oikeellisuus ovat olleet asioita, joissa LCD on vienyt voiton. Monet oled näytöt ovat lisäksi olleet pentile-mallia joka usein aiheuttaa epätasaisia väripintoja ja värivirheitä tekstiin.

Oled on taasen ollut erinomainen mustan ja sen ansiosta kontrastin suhteen, ja keskimääräinen virrankulutus on ollut hyvä etenkin jos suositaan mustaa taustaa.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

10

Riippuu vähän näytön muista ominaisuuksista. Nokia ClearBlack-polarisointi on oikeasti ihan älyttömän hyvä juttu. Mitä ollaan kavereitten kanssa testailtu ja vertailtu eri luureja niin L900 amoled cb on aivan eri tasolla kuin esim. S3, iP4, C7 ja E7, vaikka jälkimmäinenkin on amoled cb.

Saa nähdä itketäänkö tässä sitten taas sitä että ei ole IPS LCD vaan ylisaturoitu amoled. Kun 920 tuli, haukuttiin sitä että ei ole amoled..

Itse en näe suurta hyötyeroa näyttöjen välillä mitä molemmanlaisia olen käyttänyt ja vertaillut. Molemmissa on puolensa, niin hyvät kuin huonot.

Painon putoaminen hyvä juttu nimellisesti, ei tarvitse niin paljon heittereitten uikuttaa. Alle 30gr painoeroa esim. SGS3.

Varmaan kiva puhelin ja löytää asiakaskuntansa, mutta tuskin noussee myyntihitiksi kun ei ole cool käyttää WP:tä.

Vastaa
BonaC
BonaC

11

En voi käsittää miten ihmiset valittavat puhelimen painosta. Ristus saatana mieluummin otan puhelimen, joka painaa sen verran, että tiedän pitäväni sitä käressä.

On tullut kokeiltua Galaxy S4, liian kevyt omiin mieltymyksiin.

Mieluummin pari milliä lisää tilaa akulle (vaikka 920 jumalattoman akun omaakin, ei se riitä kuin puoleksi päiväksi tehokäytössä) kuin sheivata niistä pelikortin paksusia romuja.

Vastaa
pähkinä
pähkinä

12

No ei kyllä ole tähän päivään mennessä vielä tullut vastaan oled-näyttöä (ei nokialta tai samsungilta), jossa valovoimaisuus olisi parhaimpien lcd-näyttöjen tasolla, ei lähellekään. Kuten Jonahan jo totesi, niin juuri tuo kirkkaus on oledin huono puoli ja hyvä puoli on loistava mustan taso. Katsoi sitten mittauksia, tai käytännössä, niin asia nyt vaan on näin. Tämä on myöskin se syy, miksi kaikista huippuluureista ei oled-näyttöä löydy, koska se nyt vaan ei ole yksiselitteisesti parempi.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

13

Hieno puhelin. Lontoossa luultavasti julkaistaan muulle maailmalle tarkoitettu versio, sillä monia mainoskuvia ilman Verizonin ja 4G logoja on jo vuotanut.

Vastaa
DonZQ
DonZQ

14

@11 Niin, sen 920:n painon voisin vielä ymmärtää jos siinä olisi iso akku. Siinä kun ei ole, 2000 mAh akku on aika pieni, varsinkin kun siinä kevyessä S4:ssa on 2600mAh akku joka aivan varmasti kestääkin kauemmin, joten mistään jumalattomasta akusta ei ole kyse.

Moton Razr MAXX HD painaa 157g 3300mAh akulla ja on vielä ohuempi kuin 920. Kuten sanottua, tuon Lumian paksuuden ja painon ymmärtäisin jos siinä olisi edes se 3000mAh akku, mutta kun ei ole.

Vastaa
toope
toope

15

Kerrankin tyylikäs ja mahtava puhelin Nokialta. Tuommoisen vois ostaa. Ai niin eihän sitä saakkaan koko Euroopasta saati Suomesta. Pitää katsella muiden valmistajien puhelimia.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

16

@15 kuten sanottua Nokia tuskin julkaisee puhelimia erikoisominaisuuksilla (Xenon) ilman maailmanlaajuista julkistusta. Eiköhän tämä puhelin julkaista parin päivän päästä Lontoossa.

Mitä taas tulee 920 painoon, niin se on monesta komponentista kiinni. Myös laitteen kestävyys on monissa testeissä todettu uskomattomaksi.
920 painoa nostavat tekijät ovat muun muassa IPS-paneeli (vs AMOLED) , suuri kamera-moduuli jne.. Tosin painoa tärkeämpi asia on puhelimen balanssi. Jos paino on keskitetty oikein, tuntuu se mukavammalta pitää kädessä.

Vastaa
perhana
perhana

18

@17
Edelleenkin kannattaisi yrittää ymmärtää se englanninkielinen selostus noita youtube-videoita linkittäessä, vai halusitko ihan todella tuoda esille sen seikan että testin suorittaja viimeisen vasaranpudotuksen jälkeen hämmästeli sitä että laite on edelleen hengissä, toisin kuin kaikki muut hänen aikaisemmin testaamansa laitteet jotka ovat olleet jo täysin kuolleita tuon käsittelyn jälkeen, mukaanlukien samsung galaxy ja iphone :D

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.