Mitä ihmeen UltraPikseleitä - HTC:n uutuus avautuu

45
Valtteri Ahonen

Mitä ihmeen UltraPikseleitä - HTC:n uutuus avautuu
HTC julkaisi juuri uuden One-puhelimensa ja käytti tilaisuudessa paljon aikaa hehkuttaakseen uuden laitteensa kuvausominaisuuksia. Keräsimme tähän yhteenvedon siitä, mitä HTC Onen kameraominaisuudet todella pitävät sisällään. Puhelimen muista ominaisuuksista voit lukea täältä.

HTC:n oli syytäkin käyttää uuden kameratekniikkansa avaamiseen hieman aikaa, sillä perinteisesti älypuhelimet ovat kuvauksessa kilpailleet paperilla lähinnä megapikseleiden määrässä. Uusi HTC One ei tuo sillä saralla mitään uutta, sillä megapikselimääräksi on ilmoitettu vain neljä, mutta niiden luvataan tallentavan enemmän dataa kuin kilpailijoiden ratkaisut. Mitähän tämä nyt sitten tarkoittaa?

Yhtiön uudessa kamerasensorissa pikselit ovat fyysisesti suurempia, minkä ansiosta ne pystyvät vastaanottamaan enemmän valoa. Tästä tietysti juontaa myös se, että niitä mahtuu sensorille vähemmän. HTC hehkuttaa kuitenkin kuvanlaadun paranevan niin paljon, että muutama megapikseli kannattaa uhrata UltraPikselien tieltä.




HTC:n mukaan megapikseleitä on mediassa hehkutettu, koska niiden selittäminen ja myyminen on helppoa. Enemmän kuvanlaatuun vaikuttavien sensorien ja optiikan auki selittäminen on haastavampaa, mutta nyt on tullut aika tarttua härkää sarvista. Näin ainakin valmistaja itse valistaa.



Suuremman megapikselimäärän ahtaminen tietyn kokoiselle sensorille tuottaa kuvassa helposti kohinaa ja haittaa hämärässä kuvaamista. HTC Onen kamera on yhtiön mukaan jopa 44 prosenttia valovoimaisempi kuin iPhone 5 ja 300 prosenttia valovoimaisempi kuin yksikään markkinoilla oleva 13 megapikselin kamera. Alla olevissa kuvissa on HTC:n oma vertailu, joista kirkkaampi on otettu yhtiön omalla uutuudella ja tummempi ilmeisesti iPhone 5:llä. Puolueettomampia otoksia saamme varmasti nähdä ympäri internettiä melko piankin.



Uutta kameraa varten on valmistettu myös uusi kamerapiiri, jonka etuja ovat jatkuva tarkennus (keskimäärin tarkennuksen luvataan kestävän vain 200 ms) ja reaaliaikainen HDR-videokuvaus. HTC:n valttikorttina ovat myös uudet Zoet, eli parin sekunnin videopätkät (HTC:n omassa formaatissa), joiden tallennus aloitetaan juuri ennen kuvan ottamista ja päätetään vähän sen jälkeen. Näiden videoidan avulla luodaan hyvin näyttävä visuaalinen kuvagalleria. Videopätkiä voi myös jakaa normaaliin tapaan muille.




Nokian jalanjäljissä HTC tuo omaan kameraansa myös optisen kuvanvakaimen. HTC on myös mennyt askeleen pidemmälle ja vakauttanut myös lähinnä videopuheluihin tarkoitetun etukameran. Tulevien testien tarkasteltavaksi jää, kumman laitteisto suoriutuu tehtävästä mallikkaammin. Ainakaan mainospuheissaan HTC ei uskaltanut suoraan lähteä haastamaan PureView'tä, vaan tyytyi vertailemaan Galaxy S3:een ja iPhoneen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

HMD Fusion – hinta laskenut -28%

HMD Fusion
229 € Gigantti
229 € Power
229 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Samsung Galaxy A15 (4G) – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A15 (4G)
99 € Gigantti
129 € Veikon Kone
142 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Kommentit (45)

Anonyymi käyttäjä
frithjoff (vahvistamaton)

1

Kiitokset! Tuo kuva varmistaa ainakin sen, että HTC ei käytä kolmea päällekkäistä kennoa, vaan aivan normaalia Bayer-värisuodinta. Se siitä sitten.

Vastaa
ep_
ep_

2

Jep. Pistää silmään, että Nokian PureView-kameroihin tuota ei ole vertailtu lainkaan. Hauska nähdä, millaista jälkeä HTC One pystyy tekemään verrattuna Lumia 920:aan tai PureView 808:aan.

Nyt kuitenkin vaikuttaa sille, että HTC ei ole onnistunut voittamaan Nokiaa tällä kameralla. Muutenhan tottakai olisi hehkutettu, miten One hakkaa Nokialaisten PureView-kamerat.

Vastaa
ssammy
ssammy

4

Eikä vieläkään fyysistä laukaisin-painiketta? Näytöltä laukaisimen painaminen on tyhmin keksintö kamerapuhelimissa.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

7

Saa nähdä mitä kilpailijat julkaisevat. Jos huhut Nokia Lumia Pureview :stä pitävät paikkansa, niin soppa näyttää ihan hyvältä.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

8

Nokia taisi aloittaa ihan kunnollisen kamerasodan:) hieno homma, kuluttajahan tästä hyötyy vaikka itselle on riittänyt kameran taso jo sgs2:sta lähtien. Oikeat kamerat sitten erikseen.

En tietenkään pistä pahakseni vaikka puhelimella saisi hämärässäkin jonkinlaisia kuvia.

Vastaa
delic
delic

9

Tosi hyvältähän nää ekat ainakin näyttää

http://blog.gsmarena.com/a/showpic.php?...smarena_003.jpg

http://blog.gsmarena.com/a/showpic.php?...smarena_002.jpg

Hyvät luonnolliset värit, hyvä kontrasti, teräviä. Näyttää siis juuri siltä miltä pitää.. Samoin mobiilikuvauksessa on tyypillistä, että kuvaan tulee jonkun värinen hue, eli koko kuva sävyttyy oudosti, tulee joko kellertävä tai sinertävä jne, eli kuva vain näyttää oudolta.

Ehkä kuvaajalla kävi vain tuuri :) noh jäädään odottelemaan lisää kuvia, eiköhän niitä tule.

Vastaa
taku
taku

10

eikös tossa ole 4Mp "kennoja" 3/4 jotka ottavat kuvan josta lopullinen kuva koostuu?? or jotain..

jostain olin lukevinani jotain vastaavaa. :)

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

11

Hyvät kuvat tosiaan nuo linkatut. Kohinan vähyys yllättää.. Tulisipa hämäräkuvia ja sisällä otettuja, niistä saisi paremman kuvan toimivuudesta.

Vastaa
peltsip
peltsip

13

Mitä vttua juuri luin?!?

Siis tämähän on N8 kuvanvakaajalla. Mitään muuta ei oikein jää jäljelle kun tietää vähän aiheesta ja katsoo nuo markkinointimateriaalit kriittisesti.

Vastaa
MiikaVe
MiikaVe

14

Vaikka ois kuin valovoimainen tai mitä tahansa niin kyllä kuitenkin myös se pikseleiden määrä on tärkeä. Varmasti huomaa eron vaikka 13MP kameraan, kun vertailee vaikka tietokoneella ja vähän zoomailee.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

16

Mitä yhteistä tässä on n8:iin? Taisit siis lukea jotain toista artikkelia.

Kertokaa ihmeessä miksi 4mpix on liian vähän? Mitä hyötyä olette saaneet esim 8mpix kuvista? Siis toki niillä on merkitystä esim järkkäreissä missä kuvan laatu saadaan pidettyä korkealla jopa vähässä valossa kuvattaessa. Mutta mitä hyötyä isosta pixeöimäärästä on puhelimessa?

Muistan nuoruudesta 2mpix järkkärit joilla kuvanlaatu on varmasti edelleen parempi kuin nykyisissä pokkareissa. Siia vähänkin huonommissa olosuhteissa, kuten sisällä kuvatessa.

Vastaa
jpa00
jpa00

17

@14 Huomaa toki. 13MP kuvaa voi zoomata paljon "lähemmäs", mutta samalla kohinan määrä lisääntyy huomattavasti. Kuvasta ei myöskään saa aivan saman tasoista jos 13MP kuvan skaalaa 4MP kuvaksi, koska kennon rakenteeseenkin häviää kuitenkin varmasti osa valoa. Normaalikäyttöön tuo HTC:n 4MP kamera on varmasti riittävä ja laatu vaikuttaa todella hyvältä. Kymppikuvia ja isompiakin Onen kameran otoksista pitäisi saada oikein hyvin ja kukaan tuskin kuvaa kännykameralla aikomuksena tulostaa niistä julisteita. Rajausvaraa kuviin ei kuitenkaan paljoa jää, mikä on pieni miinus.

Johtunee lähinnä tuosta rajausvarasta, että olisin kuitenkin toivonut hiukan tarkempaa kennoa. Se olisi tuolla pikselikoolla kyllä kasvattanut ikävästi kennon kokoa ja vaatinut sitten isompaa optiikkaakin... Äkkiä siinä sitten oltaisi pureview 808 -tyylinen möykky kameran takana ja kyseistä luuria kukaan tuskin voi väittää nätiksi. :)

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

18

Kymppikuvan tulostukseen taitaa riittää n. 1mpix kuva, joten rajausvaraa niihinkin jää. Ja jos kuva on oikeasti kohinatonta, voi rajauksen oikeasti tehdäkin, toisinkuin nykyisissä kamerakännyissä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kuvaaja1 (vahvistamaton)

19

Vain 4mpix, naurettavaa :D :D Pikselimäärä ei toki kerro kuvan laadusta mitään mutta suurempi kuva mahdollistaa niinpaljon enemmän asioita jälkikäsittelyssä.

@Jarissimo, kymppikuvaan ei 1mpix kuvalla vielä järkevää laatua saa. 300dpi tarkkuudella kymppikuvaan vaadittaisiin 2,1 mpix, tämäkään ei ole vielä kummoinne tarkkuus.

Mitään A4 kokoisua laadukkaita valokuva tulosteita noista HTC:n kuvista ei siis saa.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

20

höpöhöpö ykköskuvaaja..

Kelvollista laatua oleviin tulosteisiin rittää kyllä pienempikin dpi lukema sanoo teoria mitä vaan. A4 tulosteessa jo 200dpi on erittäin kelvollinen ja minun silmille tuo riittää kyllä kymppikoossakin, jopa pienempikin. Puhelimen kameralla tuskin on tarkoituskaan mitään mainoksia tehdä?? Tuohon dpi lukuunhan vaikuttaa mm. katseluetäisyys, paperi, kuun asento, auringon määrä, ikä, periytyvät sairaudet yms.. joten yhtä oikeaa vastausta tuohon ei ole, joku vaatii mersua vaikka tulisi hyvin toimeen Skodallakin.

Ja kuinka tärkeää tuo tulostus edes on, tekeeköhän sitä nykyisin kovinkaan moni? Jos kuvia ei tulostetta, dpi:ksi riittää pienimmillään jopa alle 100.

toki hifistelijät erikseen, mutta tarkempiin kuviin sitten onkin jo ihan toiset välineet.

Jos nyt kuitenkin ajatellaan kamerakännykän pääasiallista käyttötarkoitusta niin se on varmaankin kuvien räpsiminen, jakaminen somessa ja vaikka sähköpostilla, ei sen kummempaa. En edes usko kovinkaan monen käsittelevän kännykällä otettuja kuvia kovinkaan paljoa.

Tuon 4mpix riittää aivan täysin, varsinkin jos kuvat ovat oikeasti hyviä. Perusjantterille ja satulle tuosta HTC.n ratkaisusta on varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa. Vakavammin kuvia ottavat tekevät sen jatkossakin oikeilla välineillä, eikä niitä välineitä saa tungettua puhelimen kokoon, ei nyt eikä tulevaisuudessa (no varmaan olen väärässä 30v päästä).

Vastaa
peltsip
peltsip

21

@16: lähes identtinen pikselikoko (N8 = 1,8mikrom, HTC 2 mikrom), identtinen filtteröintiteknologia (bayer). Ainoaksi oikeaksi eroksi jää kuvanvakain ja jos tahtoo marginaaleissa vääntää niin vähän uudempi kennoteknologia jonka saattaa nähdä 200% zoomauksissa kun verrataan N8 ja tätä....

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

22

N8 on 1.75, 808:ssa se on 1.4. Ero vaikuttaa pieneltä, ero pinta-alassa on kuitenkin suhteessa aika suuri ja vaikuttaa varmasti valonottokykyyn.

Erona on uudemman kennon ja kuvanvakaimen lisäksi myös uudempi kuvankäsittelyyn suunniteltu piiri, jolla mm. Autofocus on todella nopea (sikäli mikäli markkinointimatskuihin on luottaminen). N8:iin vertaaminen ei minusta tässä oikein toimi, kun onhan nämä kaksi aivan erilaisia vehkeitä jokapuolelta.

Jo Kuvanvakaimen ja tarkennusnopeuden vaikutus lopullisen kuvan laatuun on mielettömän suuri.

Vastaa
peltsip
peltsip

23

@22, yksittäisen pikselin pinta-alojen laskeminen ei ole mielekästä jos sitä ei suhteuta kaikkien pikseleiden määrään. N8 1.75 mikrom x 1.75 mikrom x 8mpix = 24,5 mikrom^2. One 2 x 2 x 8 = 32 mikrom ^2. 808 1.4 x 1.4 x 41 = 80. Joko alat ymmärtämään mun pointin että htc:llä saivat aikaan N8 faceliftin?

Jos luvut ovat vaikeita hahmottaa niin tässä erot prosentteina:
N8 vs one -> onen kuvakennossa on 30% isompi pinta-ala.
one vs 808 -> 808 kennossa on 250% isompi pinta-ala.

Autofocukseen voidaan palata heti kun tulee käytännön testejä, kuin myös kuvanvakaimen toimintaan. Ainahan ne on markkinoiden parhaita mutta välillä käy niin ettei käytännössä pystytä lunastamaan myyntitekstien lupauksia.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

26

@23 No en ala ymmärtää:)

Eli Onessa on vain 4mpix kenno, joten tuo sinun laskukaavasi menisi näin: 2*2*4 =16

tämä laskukaava ei kuitenkaan tarkoita mitään, sillä tuon pienemmän kennon tarkoitus on nimenomaan vähentää kohinaa, eikä toimia referenssinä tässä laskukaavassa.

Tuo yksittäinen pikseli on siis suurempi (oli kokonaisten pikselien määrä mikä tahansa) ja näinollen se voi ottaa valoa vastaan enemmän ja tarjoaa näin pienemmässä valossa vähemmän kohinaa.

808:ssa kennon koko on tietysti suurempi, mutta se tuottaa enemmän kohinaa, tämän vuoksi siinä onkin tarkoituksena pienentää kuva 6mpixeliin (muistanko oikein?) ja käsittelemällä / yhdistämällä pikseleitä, poistaa fyysisesti pienestä pikselistä johtuva kohina. Eli minusta tuo voitaisiin käsittää niin, että tuossa 808:ssa on tavoiteltu samaa lopputulosta kuin tässä Onessa, mutta Nokian versiossa tämä tehdään ohjelmistopohjaisesti yhdistämällä useampi pienempi pikseli yhdeksi suuremmaksi (vähempikohinaiseksi). Jos ohjelmistolla tapahtuvassa yhdistämisessä ei olisi mitään häviöä, niin tuo yksittäisen pikselin kokohan olisi 808:ssa hirmuisen suuri, mutta todellisuudessa häviöä tapahtuu aika paljon, koska se kuvatessa saatu kohina täytyy siitä jokatapauksesa poistaa, ennenkuin 6mpix kuva on valmis.

Autofocuksesta ei tosiaa nvielä tiedä mitään, mutta jo entisessä Onessa se oli todella nopea, kuten oli myös kameran käynnistys, millä on varmasti iso vaikutus ainaskin siihen otetaanko kuvaa vai ei ja saadaanko tallennettua se kohtaus mikä on tarkoituksena.

Tässä taitaa myös unohtua se seikka, että tämä luuri on alle sentin paksuinen ja muiltakin mitoiltaan kohtuullinen. Ihmetyttää, ettei linssin suojusta ole, kun tässä on kuitenkin näitä kuvausominaisuuksia hehkutettu kovasti.

Vastaa
peltsip
peltsip

28

@26, onko se oikeasti vaan 4mpix?!? Minä kun luulin että se peittoaisi edes N8:n kennon koossa eli olisi 8mpix.

Sillähän ei ole mitään väliä että onko sinulla yksi iso pikseli vai neljä (tai 16) pienempää jotka kattavat isomman pinta-alan kuin yksi iso. Avainsana: pixel binning. Näen kirjoituksessasi vaan ison kasan spekulaatiota ja vaikeuden hahmottaa sitä että vaikka 808:n softa hävittäisi 50% kaikesta ja htc olisi täydellinen (fyysisesti mahdotonta) niin suhdeluvut olisivat 8 vs 40. Eli siinä missä htc kerää 8 yksikköä valoa, nokia kerää 80 joista softalaskennan jälkeen käytännössä saadaan irti 40 yksikköä.

@27, mihin jäi listasta N9? Tarkoituksella? (f/2.2)

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

32

On 4mpix.

Taisi listasta jäädä monta muutakin puuttumaan, mutta totuushan on, ettei N9 kilpaile tällä hetkellä missään, oikeastaan minkään kanssa, siksi en edes moista miettinyt. Siitäkin siis One on edellä..

Ja ei, sillä on kyllä merkitystä, onko yksi suuri vai 10 pientä pikseliä.

10 pientä kerää pienen kokonsa vuoksi paljon enemmän kohinaa (siis jokainen pieni pikseli kerää paljon kohinaa), joka joudutaan poistamaan (tai siis yritetään poistaa mahdollisimman tehokkaasti). Yksi suurempi pikseli taas kerää paljon vähemmän kohinaa, koska se voi käsitellä valoa paljon enemmän.

En minä tätä tämän selkeämmin osaa enää esittää ja lopputuloshan nähdään kun tuosta saadaan esimerkkikuvia, tekniikka on minusta kuitenkin todella lupaava ja oikea lähestymistapa pieniin laitteisiin. Koon kustannuksella kuitenkin joutuu tekemään kompromissejä jos meinaa laitteita myydä (Kuten Nokian myyntiluvuista nähdään).

nuo kaksi ylläolevaa esimerkkikuvaa kyllä näyttää jo aika lupaavilta, just vilkuilin niitä photarilla ja on niissä kohtuullisen hyvin tuo kohina aisoissa, jopa varjokohdissa. Vertailukuvat muilla kännyköillä antais tietysti enemmän vertailupohjaa.

On jännä nähdä julkaiseeko Nokia ensiviikolla jotain uutta kamerapuolelle, mutta hyvä kisa siellä on tulossa ja mikä parasta,että jokaisella on hieman eri lähestymistapa ongelmien ratkaisuun.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

33

Maaliskuussa taisivat luvata saapuvaksi.

Komiasti meni laskemiset meillä.. jokaisen luurin kohdalla ensimmäinen tulos oli väärin:)

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

34

Yritänpä nyt kuitenkin vielä selittää tuota 1px vs 10px asetelmaa, kun löysin hyvän selvityksen, jos iis enkku taipuu:

“Light is basically a bunch of photons in wave form. The bigger your pixel is, the more of that you can capture,” Whitehorn explains. “If you think of it as a bucket, it’s going to take in more rainwater than a tiny cup. You can put a lot of little cups to try and collect the same amount of light in the same space. What happens is you have equal amount of light, but also you have the space in between the cups, which is called the noise.”

Lähde: http://www.wired.com/gadgetlab/2013/02/htc-zoe-camera/

Lisäksi pitää lisätä, että Lumia 920 on myös f/2.0

Vastaa
Phiideer
Phiideer

35

@20

Teknologia antaa mahdollisuuksia. 1Mpix tai 4Mpix jättää kuitenkin tyydyttämättä Jarissimo-tasoa suuremmat tarpeet, jos haluaa kotona heittäytyä luovaksi ilman, että tarvitsee hankkia niitä "eri vehkeitä".

Ensiksi megapikselit oli kaikki kaikessa, sitten valistuksen myötä niitä ei tarvittukaan, ja kohta näkökanta normalisoituu jonnekin sinne välimaastoon.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

36

Kyllä pikselimäärästä hyötyä on, en sitä kielläkään, mutta ei välttämättä puhelimen kokoisessa laitteessa, jossa pikselimäärän takia joudutaan tinkimään jostakin muusta osa-alueesta. Kuvan laatuunhan vaikuttaa miljuuna asiaa, joten pieneen kokoon mahtuu paljon kompromissejä.

Minusta on järkevämpi tapa tehdä pienempi ja laadukas kuva kun suuri ja huonolaatuisempi, vaikka et pystyisi sitä jälkikäteen paljoa rajailemaankaan. Rakeisella kuvalla on meinaan huomattavasti vaikeampi olla luova kuin puhtaalla, kohinaisesta kuvasta et saa hyvää mitenkään ja rajaamalla se vain pahenee, eli eipä noita nykyisten kännyköidenkään kuvia saa järkevällä laadulla rajattua, jos ei kuva ole otettu optimaalisesti ulkona auringossa.

En kuitenkaan pidä tätä htc:n ratkaisua yhtään huonona nimenomaan puhelimen kokoisessa laitteessa, se itseasiassa vaikuttaa oikeasuuntaiselta..

No pitäisikähän tämä kommentointi lopettaa ja jatkaa tätä "Jarissimo-tasoa" täällä graafisen työn parissa:)

Vastaa
peltsip
peltsip

37

@32, et näköjään ymmärrä vaikka kuinka rautalangasta vääntäisin. Tuossa esimerkissänihän 50% pikseleistä heitetään roskiin kohinan takia ja silti suhdeluku on melko murskaava. Mites jos heitetään päälle vielä että 20% valosta hukkuu pikseleiden väliin (mitä tuskin enää nykymikrolinsseillä tapahtuu)? Noh, laskemani suhdeluvut on 16 vs 32. Eli softa hukkaa 808:n keräämästä valosta 50% jonka päälle pikseleiden välit hukkaavat 20% jonka jälkeen vielä vaikka kaupan päälle mielikuvitusvakio z hukkaa vielä 50% koko roskasta. Eli siis 808:n kaikkien megapikseleiden keräämästä valosta 95% heitetään hukkaan. Do diin, nyt ollaankin sit siinä lopputulemassa että htc one voittaa koska siinä on kuvanvakaaja kun kerättyjen fotonien määrä on identtinen. Oletko tyytyväinen?


Damian Dinningin reaktio vastaa kyllä täysin omaa reaktiotani tästä julkistuksesta.

Vastaa
peltsip
peltsip

38

Ja siis paatokseni suhteessa siihen että piti julkistaa jotain ennennäkemätöntä kameroiden historiassa etukäteistiedotuksen perusteella. Sit julkistetaankin joku ikivanhasta pokkarista revitty kuvakenno (paitsi että vanhoissa pokkareissa kennot taisi olla selkeästi isompia jonka kautta kuvanlaatu parempi).

Ei ihan pärjää 808:n megapikselipommille uutuusarvollaan. Olin 808:n julkaisun aikoihin täysin varma että ottavat vaan useamman kuvan ~10mpix kennolla josta interpoloivat ylöspäin kuvakokoa ja saavat laskennallisesti 41mpix. Olikin toisin päin...

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

39

Tässähän alkaa jo turhautumaan..

Jos sinulla on kuva täynnä paskaa jo otettaessan niin onhan se nyt paskaa jälkeenpäinkin. Tässä on tavoitteena saada kuvasta puhdas. Sitä en tiedä miten onnistuu, se naika näyttää..

Jos sinulla on kuva, josta hämärässä otettuna 10% on pinttynyttä paskaa täynnä, niin sen puhdistus on vaikeaa ja sinne jää vähän paskaa vielä puhdistamisen jälkeenkin (ja nämä kakan täyttämät kohdat pitää jollakin mielikuvitustuottella täyttää, ettei jää reikiä kuvaan).

HTC:n ratkaisun tavoitteena on ettei siinä kuvassa ole paskaa niin paljoa alunperinkään, ettei sitä kuvaa tarvitse retusoida ja keksiä uudelleen niitä kakan täyttämiä kohtia.

Kuva on pienempi, kyllä.

Eikai tämä nyt tuon 808:n tappaja olekaan, kun sehän on jo kuollut, oli jo syntyessään. Ota myös huomioon, että tämä on varmaan 2x ohuempi, mikä varmasti rajoittaa jonkinverran.. Tiiliskiveen saa mahtumaan vaikka järkkärin ja puhelimen.

Nyt mulle riitti, kiitos.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
menneen talven... @ (vahvistamaton)

40

Ei vittu näitä ylimielisiä Nokialaisia tyyppejä, nyt jalat maahan!. ;)

Vastaa
peltsip
peltsip

42

@39 Kiitos että todistit ettet osaa lukea pätkääkään mitä kirjoitin. Esimerkissäni kun sitä pinttynyttä pskaa 808:n kuvassa on varaa olla 95% jolloin ovat samalla viivalla one vs 808 jos kuvanvakainta ei oteta huomioon. Elä nyt puutu mihinkään symbiani EOL:ään vaan siihen oleelliseen pointtiin kun keskustelemme pelkästä kamerasta eli kamerateknologiaan.

Tässä vielä muistutuksena se etukäteishehkutus tuosta:
http://blog.htc.com/2013/02/a-brief-history-of-photography/

Selkeästi vähintään yhtä tärkeä kehitysaskel valokuvaamisen historiassa kuin kodakin kehittämä ensimmäinen digikamera...

Vastaa
3rd_party
3rd_party

43

@42

Tuo HTC:n promo on ihan huikea. Yhdessä kohtaa painotetaan, miten pikselimäärän parantaminen ei auta mitään. Seuraavassa hehkutetaan, miten HTC:ltä tulee Verizonin ensimmäinen 8MP kamerapuhelin. Eli megapikselit eivät merkitse mitään, mutta jos HTC saa niitä puhelimeen kokonaista 8, niin sittenhän ne jo merkkaavatkin.

Loogista ja johdonmukaista.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

44

peltsip ja Jarissimo, en ole niin perillä kamerateknologiasta, mutta tätä keskustelua on ollut ilo seurata. Molempien puolesta. Oikeasti. ;)

Ymmärrän itse molempien pointteja. Tai luulen ymmärtäväni.
Jarissimon pointti lienee se, että AINA kun kuvaa joudutaan käsitteleen (poistaan kohinaa tai muuta roinaa), niin kuva kärsii. Ymmärrän sikäli, että eikö kohinan poisto jätä tyhjää kuvaan, joka pitää jollain täyttää. Jos toisaalta samaan päästään ilman tätä muokkaamista, niin lopputulos olis sikäli parempi...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.