Videolla: tänään julkistetun Motorola DROID:in GSM-versio

2
Markus Lehtiniitty

Videolla: tänään julkistetun Motorola DROID:in GSM-versio
Motorola julkisti tänään yhdysvaltalaiselle Verizon-operaattorille räätälöidyn DROID-puhelimen. Puhelin on toistakseksi vakuuttavin Android-puhelin muun muassa suuren näyttönsä, näppäimistönsä, Android 2.0:n sekä tehokkuutensa ansiosta.

Valitettavasti DROID on Verizonille tarkoitettuna mallina luonnollisesti CDMA-verkon puhelin, joten se ei puhelimena Euroopassa toimi. Onneksi myös GSM- ja WCDMA-verkkoja tukeva versio DROID:ista on tulossa. GSM-versio tulee saamaan oman nimensä, jota ei vielä toistaiseksi tiedetä.

Vietnamilainen Tinh te -sivusto on nyt tuonut esiin videon, jolla esitellään GSM-verkoa tukevaa DROID:ia. Kyseinen sivusto on oikeastaan erikoistunut tämän kaltaisiin vuotoihin, sillä aiemmin CDMA-versiona jo julkistettuja puhelimia on GSM-versiona vuotanut esiin juuri kyseisen sivuston kautta. Mielenkiintoista.

DROID:in GSM-versiosta ei toistaiseksi oikeastaan tiedetä mitään muuta kuin, että sellainen on olemassa. Jäämme kuitenkin odottamaan mielenkiinnolla.
MAINOS





Tsekkaa kaikki Videolla-juttumme!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -26%

Oppo Reno 12 F (4G)
209 € CDON
307 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 281 €

HMD Pulse Pro – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
224 € Power
239 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Samsung Galaxy A16 (4G) – hinta laskenut -23%

Kommentit (2)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.