N9 hyvä toimivuus innosti minut ennakkotilaamaan Jollan. Ei vaan ole Android oikein innostanut, vaikka toiminevatkin ihan hyvin. Windows-luurien käytäjätkin vaikuttavat olevan tyytyväisiä. Hankkimalla Jollan pyrkii tietenkin hieman erottumaan muista. Toivottavasti puhelmen muotoilua vielä viilataan pienempireunaiseksi. Kunnollinen qwerty olisi kyllä hyvä lisä. Se on asia, jota jäin muutoin surkeasta N97-mallista kaipaamaan.
Joo, tuskin ne mitään peruspuhelimen käyttöjärjestelmän koodaajia ottaa töihin. Prioriteetti on varmaan juurikin noissa meegon parissa työskennelleissä. Toisaalta tarvitsevat työntekijöitä muihinkin hommiin kuten markkinointi ja muu suunnittelu kuin itse sailfish.
Niin, mistä Jollalle sovelluskauppa? Nokiahan kävi juuri ostoksilla ja osti "pikkurahalla" Siemensin puoliskon NSN:stä. Nyt lienee myynnin vuoro: epäkurantit toiminnot myyntilistalle. Nokia voisi myydä pikkurahalla aika vähälle käytölle jääneen Nokia Storen, tai ainakin sen Meego-sovellusten varaston. Jollalla saattaisi jopa olla intressejä ylläpitää sitä Nokia N9 + N950 varten. "Meegolle" eli Maemo Harmattanille sovelluksia kehittävien joukko lienee osittain sama kuin Sailfishille ohjelmia tekevä väki.
En usko, että Jollalla on yhtään ylimääräistä, jolla ostaa nuo sovelluskaupat. Oma veikkaus on, että kehottävät mieluummin itse omaa sovelluskauppaa tai kääntävät sitä Android-sovelluskauppajuttua Sailfishille.
Mäkin veikkaan että kehittävät omaa sovelluskauppaa. Ainakin kun Jollan puhelimen tilas niin luoduilla tunnuksilla luvattiin pääsy jollan sovelluskauppaan.
Juu, mutta voi tietenkin olla että myyn sen kaverille, sillä tuleva EOS kiinnostaa se verran paljon että menee sekin ostoon. Mutta tuleepa testattua. Eipä tuu kaduttua että ei tullu ostettua.
N9 taskussa, Jolla kiinnostaisi. Mutta täytyy malttaa ensimmäiset testit ja arviot sekä qwerty-kuorien julkaisu. Olen jo tovin jos toisenkin odottanut, että tulisi uusi qwerty-malli markkinoille. Kylläpä puolen vuoden päästä jo olisi aika korkata uusi puhelin.
Niinpä, varmaan kehittävät oman kauppansa Sailfish-sovellukselle. Mainitsimpahan vain pilanpäiten tuon Nokia Storen, koska vähän käytettyjen sovelluskauppojen listalla sen jälleenmyyntiarvo ei liene kovin korkea, joten Jolla voisi saada sen pilkkahintaan
Toisaalta Nokia käyttää kauppaansa esim. Ashojen sovellusten myynnissä, joten ei se hyödytön ole, vaikka käyttö onkin vähentynyt.
Samaten täällä oma N9, jonka ostin heti julkaisupäivänä on toiminut kuin Buick. Muropaketista löytämilläni ohjeilla ja vinkeillä sain käyttökuntoon kaverin jo kuolleeksi tuomitun N9:n. Luurista oli näyttö mennyt pahasti rikki. Ebaysta löytyi näyttö alle 20 euron hinnalla ja vaihto onnistui omin sormin. Nyt on sitten varaluurikin, kun sain sen raadon ilmaiseksi Jollaan odotan, että siihen tulisi Sports Tracker. Se on nykyisessä N9:ssä ollut odottamattoman kovassa käytössä.
Saa nähdä kauanko ennakkotilauskampanja on Jollalla viä toiminnassa. Ainakin viä se on tilattavissa. T-paita varmaan lähetetään kampanjan loputtua, luulisin. Paitaa en kyllä taida viittiä laittaa ylle, mutta kaippa jotkut sitäkin pitävät. Nyt on muuten Jolla ollu vuoden päivät ihmisten ilmoilla.
No jos haluaa viä tilata jollan puhelimen ennakkoon, niin kannattaa laittaa vauhtia, sillä ennakkotilaus päättyy parin päivän sisällä.
Tuli myös ennakkotilattua toi Jollan puhelin. Vanha N9:n kuori alkoi hajoamaan ja Sim-kortti ei meinaa pysyä paikoillaan. Pitää varmaan joku liimaviritys tehdä siksi aikaa että Jolla saapuu postissa
Itsekin ennakkovarasin tuon Jollan. Eli en siis maksanut sitä 100€, vaan tein ainoastaan ennakkovarauksen.
Kato, säkin sorruit. Hyvä että varasit. Sitähän ei oos silti pakko ostaa, joten varsin riskitön teko.
Jeps. Pakkohan se oli. Tuo on kuitenkin aika ainutlaatuinen tilaisuus ja mahdollisuus. Sitä paitsi mistäs sitä tietää jos tuolloin Jollan markkinoilletulon aikoihin olisi sitten ylimääräistä rahaa, niin voisi tuon laitteen itselleen ostaa.