Petteri Pyyny
15. joulukuuta, 2024 16:31
Sovellusten ja pelien jakelu on ollut jo yli vuosikymmenen ajan monopolien käsissä. Android-maailmassa sovellukset asennetaan Google Play -kaupan kautta ja iPhone-käyttäjille on ollut tarjolla vain Applen App Store.
Keskivertokuluttajan näkökulmasta tilanteessa ei sinänsä ole ollut isommin ongelmaa. Mutta tilanne on kuitenkin ollut oikeasti hyvinkin ongelmallinen.
Ensinnäkin Apple ja Google ovat voineet täysin vapaasti päättää säännöistä, millä ne sallivat sovelluksia omiin kauppoihinsa. Jos Google päättäisi vaikkapa kieltää kaikki kirjaimella K alkavat sovellukset, se voisi tehdä niin. Normaalissa maailmassa tämä ei aiheuttaisi ongelmia, mutta koska Googlella ja Applella on käytännössä monopoli sovellusten jakeluun, ei sovelluskehittäjällä ole mitään oikeaa vaihtoehtoista tapaa saada sovelluksiaan jakeluun.
Toinen ongelma sovelluskehittäjien kannalta on aina ollut ns. sovelluskauppavero. Sekä Apple että Google ovat vuosien ajan napanneet itselleen 30 prosentin siivun kaikesta rahasta, joka niiden kauppojen kautta ladatuissa sovelluksissa liikkuu.
Tämä on johtanut maalaisjärjelläkin ajateltuna järjettömiin tilanteisiin, jossa vaikkapa kuluttaja on päättänyt alkaa tilaamaan maksullista Spotifya ja siirtynyt maksavaksi tilaajaksi nimenomaan sovelluksen kautta. Tämän jälkeen Spotifyn on pitänyt tilittää 30% siivu sovelluskaupan omistajalle ostohetkestä aina hamaan maailman tappiin asti, eli siis jopa vuosien ajan.
Ja kauppojen sääntöihin liittyyy tietysti myös ongelma kuluttajan näkökulmasta. Vaikka moni näkeekin asian sinänsä hyvänä, harjoittavat sekä Apple että Google eräänlaista sensuuria kauppapaikoissaan: esimerkiksi aikuisviihdesovelluksia tai vedonlyöntisovelluksia ei saa sovellukauppojen kautta jaella lainkaan.
Androidilla toki muutkin kuin Googlen sovelluskaupat ovat olleet aina sallittuja, mutta käytännössä juuri kukaan ei ole niitä puhelimelleen asentanut. Syynä tähän on tietysti se, että tilanne on ollut tavallaan muna/kana-tyyppinen: sovelluskehittäjät eivät uskalla jäädä Googlen kaupan ulkopuolelle, kun muissa kaupoissa on niin vähän käyttäjiä. Ja samalla kuluttajilla ei ole ollut mitään syytä käyttää muita sovelluskauppoja, kun kaikki sovelluskehittäjät tukevat kuitenkin Googlen kauppaa.
Applehan taas ei omalta osaltaan edes ole sallinut muita sovelluskauppoja puhelimilleen. Vasta Euroopan Unionin pakko sai Applen nöyrtymään ja sallimaan ulkopuoliset sovelluskaupat. Ja nekin vain Euroopassa.
Vaikka sovelluskappojen toimintatapaa on murjottu viime vuosina oikeudessa asti niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin, on tilanteeseen tullut lopulta hyvin vähän muutosta. Ongelmana on ollut koko ajan se, että jonkun tarpeeksi ison sovelluskehittäjän pitäisi ottaa ensimmäinen askel ja kieltäytyä kokonaan sovellustensa jakelusta Applen ja Googlen alustoilla.
Paras motivaattori tällaiseen uhkarohkeaan temppuun on tietysti raha.
Ja rahahan toimii. Ensimmäinen vakavasti otettava, omaa sovelluskauppaa molemmilla alustoilla pyörittävä taho on Epic.
Jättimäinen pelikehittäjä kyllästyi siihen, että sen piti maksaa 30% "sovelluskauppaveroa" Applelle ja Googlelle megasuositun Fortnite-pelinsä sisäisistä ostoksista. Yhtiö riitaantui sekä Applen että Googlen kanssa ja päätyi jakelemaan peliään Androidille suoraan sivuiltaan ladattavana versiona - ja vetäytyi vuosiksi lähes kokonaan iPhoneilta.
Nyt, kun tähdet ovat viranomaisten toimesta asetettu sellaiseen asentoon, että itsenäisen sovelluskaupan perustaminen on jopa toivottava tilanne, onkin Epic aktivoitunut. Yhtiö julkisti oman Epic Game Storensa sekä Androidille että iPhonelle aiemmin tänä vuonna.
Kauppapaikan kautta jaellaan luonnollisesti Epicin pelejä, mutta yhtiö pyrkii saamaa myös muita pelikehittäjiä siirtymään Epic Game Storen käyttäjiksi - yleensä luvaten merkittävästi pienemmän "sovelluskauppaveron" kuin mitä Apple ja Google veloittavat omissa kaupoissaan.
Ongelmaksi Epicille on kuitenkin tullut se, että uuden sovelluskaupan asentaminen vaatii hieman teknistä kikkailua - ja harva kuluttaja edes tietää, että puhelimelle voi saada muunkin sovelluskaupan kuin Googlen tai Applen kaupan.
Tilanteeseen on tulossa korjaus, kun jättimäinen teleoperaattori Telefonica alkaa paketoimaan myymiinsä puhelimiin esiasennetun Epic Game Storen. Telefonica on yksi maailman suurimmista operaattoreista ja se toimii kotimaansa Espanjan lisäksi mm. Saksassa, Britanniassa, Ranskassa ja latinalaisessa Amerikassa. Yhtiöllä on 392 miljoonaa kännykkäasiakasta.
Suomalaisten näkökulmasta asian merkitystä avaa paremmin se, kun ymmärtää että Suomi on yksi maailman ainoista maista, joissa kännyköiden kytky osaksi liittymäsopimusta on laitonta. Lähes kaikissa muissa maailman maissa kännykkäliittymä ja kännykkä itsessään ovat pari, joita ei välttämättä voi edes erottaa toisistaan - eivätkä kuluttajat yleensä edes tiedä oman puhelimensa oikeaa hintaa (tai edes kuukausittaista hintaa), vaan se maksetaan osana liittymän kuukausimaksua. Näin ollen valtaosa kaikista puhelimista myydään nimenomaan operaattoreiden kautta, operaattoreiden räätälöinneillä.
Aluksi Epic Game Store löytyy Telefonican myymistä Android-puhelimista esiasennettuna, mutta yhtiö aikoo lisätä oman sovelluskauppansa myös myymiinsä iPhone-malleihin ensi vuoden kesästä alkaen.
Epicin kaupan kautta voi ladata itselleen suositun Fortniten lisäksi mm. Fall Guys ja Rocket League Sideswipe -pelit sekä lukuisia muiden pelijulkaisijoiden pelejä. Tavanomaisia sovelluksia, eli siis muita kuin pelejä, Epicin sovelluskaupasta ei ainakaan toistaiseksi löydy.