Maailman suurin kännykkäsuorittimien valmistaja menettää oikeutensa piirien valmistukseen 60 päivän päästä - lisenssiriita

Petteri Pyyny
23. lokakuuta, 2024 18:56

Maailman ylivoimaisesti suurin kännyköiden järjestelmäpiirejä valmistava yhtiö Qualcomm on kohtaamassa ongelman, joka voi halvauttaa jätin toiminnan.
Qualcommin, aivan kuten vaikkapa Applenkin, järjestelmäpiirit pohjautuvat brittiläisen Armin piirisuunnitteluun. Piirivalmistajat maksavat sopimustensa pohjalta Armille siitä, että ne saavat käyttää Armin kehittämää piiriteknologiaa ja -arkkitehtuuria.

Riita Qualcommin ja Armin välillä repesi vuonna 2021, kun Qualcomm osti itselleen piirisuunnitteluun keskittyvän Nuvian. Nuvia oli sekin Armin asiakas ja kun Qualcomm osti yhtiön itselleen, Armin mielestä sekä Nuvian että Qualcommin lisenssisopimukset Armin kanssa olisi pitänyt neuvotella uudestaan.
Qualcomm kieltäytyi neuvottelemasta ja asiasta on väännetty kättä siitä lähtien.

Nyt Arm on ilmoittanut Qualcommille, että se lakkauttaa Qualcommin lisenssisopimuksen 60 vuorokauden päästä, jos sopimukseen yhtiöiden välillä ei päästä.

Qualcomm on yksi Armin suurimmista asiakkaista ja Qualcommin valmistamat piirit ovat käytössä käytännössä kaikissa maailman Android-kännyköissä. Lisäksi Microsoft on puskemassa Windowsin siirtymistä ARM-teknologiaan ja pääkumppanina muutoksessa on ollut nimenomaan Qualcomm.

Qualcommin vuosittainen liikevaihto on noin 36 miljardia euroa ja siitä valtaosa tulee juurikin kännyköiden järjestelmäpiirien myynnistä.

Lue myös nämä
Tägit
Qualcomm ARM lisenssi
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.