Suuremman muistiversion OnePlus Nord 4:n saa nyt 347 eurolla

Petteri Pyyny
27. syyskuuta, 2024 14:40

Elokuun alussa myyntiin tullut OnePlussan uusin "oikea Nord" eli OnePlus Nord 4 on nyt julkaisunsa jälkeen päätynyt reippaaseen alennukseen.
Annoimme Nord 4:lle arvostelussamme heinäkuun lopulla arvosanaksi 4,5 tähteä viidestä ja tuolloin yksi pientä moitetta aiheuttanut kohta oli puhelimen hinta.

Myyntiin tullessaan puhelin maksoi 499 euroa pienemmän muistin osalta ja 599 euroa suuremman muistin kohdalla. Nyt kuitenkin suuremman version saa selvästi alennetulla hinnalla, sillä 512 gigatavua irtoaa omaksi vain 347 eurolla. Suuremman saakin nyt edullisemmalla hinnalla kuin pienemmän muistiversion.

OnePlus Nord 4 (512GB), 347 euroa
(hinnat muissa kaupoissa)



Kehuja annoimme akkukestosta, laadukkaasta pääkamerasta ja pitkästä päivitystuesta. OnePlus lupaa luurille neljä suurta Android-päivitystä, eli viimeinen iso Android-päivitys olisi vuonna 2027 julkaistava Android 18. Tuon jälkeenkin puhelin tulee saamaan vielä tietoturvapäivityksiä vuoteen 2030 saakka.

Hinnan solahtaessa enemmän kohdalleen, on Nord 4:ssa enää hyvin vähän moitittavaa: lähinnä hintaluokassaan kehnohko selfie-kamera sekä se, että puhelimen mukana ei toimiteta laturia, vähän närästävät.

Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.

Lue myös nämä
Tägit
OnePlus tarjoukset
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.