MobilePay-käyttäjät tekevät yli 1000 rajat ylittävää maksuja päivässä

Janne Yli-Korhonen
24. elokuuta, 2024 12:51

Kesäkuussa Vipps MobilePay lanseerasi rajat ylittävät maksut, minkä myötä käyttäjillä Suomessa, Norjassa ja Tanskassa on ollut mahdollisuus siirtää rahaa toisilleen maiden rajojen yli. Rahan lähettämiseen riittää joko Vipps- tai MobilePay-sovellus sekä vastaanottajan puhelinnumero.
Vipps MobilePayn tavoitteena oli saavuttaa noin 1000 rajat ylittävää päivittäistä maksua. MobilePayn tiedotteen mukaan tämä raja ylitetty selvästi.

"Meillä oli tavoitteena noin 1 000 rajat ylittävää päivittäistä maksua kesälomien jälkeen. Olemme ylittäneet tämän selvästi. Tämän viikon puoliväliin mennessä on palvelumme kautta tehty yhteensä lähes 65 000 siirtoa Pohjoismaissa. Samalla keskimääräinen siirron summa on kasvanut suuremmaksi kuin odotimme", sanoo Vipps MobilePayn tuotepäällikkö Espen Andreassen.

Andreassenin mukaan Vipps MobilePayn teoria on, että nuoret lähettivät kesällä toisilleen rahaa jäätelöannoksia tai vaikkapa olutta varten. Nyt puolestaan vanhemmat lähettävät rahaa ulkomaille opiskeleville lapsilleen palvelun kautta.

Palvelulla on myös "mukava määrä" yli 90-vuotiaita pohjoismaisia käyttäjiä, jotka lähettävät palvelulla rahaa muille käyttäjille.

Rajat ylittävät maksut todennäköisesti kasvavat jatkossa, kun rahansiirrot onnistuvat myös ruotsalaisille. Tämä mahdollisuus lanseerataan syksyn aikana.

Lue myös nämä
Tägit
MobilePay mobiilimaksaminen
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.