Digia kehittää HSL-sovellusta neljällä miljoonalla eurolla

Janne Yli-Korhonen
20. elokuuta, 2024 20:56

HSL ja Digia ovat tehneet sopimuksen sovelluksen kehittämisestä.
HSL:n mobiilisovelluksen kehitystiimissä työskentelee jatkossa Digian kautta noin kymmenen hengen joukko muun muassa kehittäjiä ja arkkitehtejä. Digia valittiin puitesopimuksen alaisella niin kutsutulla minikilpailutuksella. Merkittävin valintakriteeri oli HSL:n tarpeita vastaava, ammattitaidollaan vakuuttanut tiimi.

Sopimus kattaa seuraavat kuusi vuotta ja on arvoltaan neljä miljoonaa euroa.
Tiedotteen mukaan HSL-sovelluksen kehitystiekartalla häämöttää monenlaisia kiinnostavia uudistuksia sekä lähitulevaisuudessa että pitemmällä tähtäimellä. Tuotevision mukaisesti HSL-sovellus on tulevaisuudessa avulias ja tilanteita ennakoiva matkakumppani. Se mahdollistaa vaivattoman matkanteon vastuullisesti.

"Haluamme, että käyttäjä voi personoida palvelua ja saada tietojensa jakamista vastaan parasta arvoa palvelusta. Tavoitteena on, että HSL-sovelluksen käyttäjä kokee voittavansa käyttämällä sovellusta aktiivisesti, sillä sen avulla säästää vaivaa, rahaa ja luontoa", HSL:n Asiakaskanavat-yksikön päällikkö Jani Merimaa kertoo.

Lue myös nämä
Tägit
HSL Digia mobiilisovellukset
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.