Petteri Pyyny
26. lokakuuta, 2022 20:58
Euroopan Unioni sai vuosien junnaamisen jälkeen vihdoin lokakuun 2022 alussa aikaiseksi lain, joka tekee USB-C:stä pakollisen EU:ssa.
Käytännössä ainoa puhelinvalmistaja, joka ei ole siirtynyt USB-C:n käyttöön, on tietystikin Apple. Yhtiö ei ole tähän saakka kommentoinut päätöstä sen kummemmin, mutta nyt yhtiön markkinointijohtaja Greg Joswiak on vihdoin julkisesti kommentoinut tilannetta.
Greg Joswiak kertoi Wall Street Journalin haastattelussa yhtiön ottavan USB-C;n käyttöön myös iPhone-mallistossa. Hänen kommenttinsa aiheeseen oli yksinkertaisesti se, että "Tietysti tulemme noudattamaan lainsäädäntöä".
Vaikka iPhonen Lightning-liitännästä on tehty jokseenkin merkitystään suurempi asia, on monella vannoutuneella Apple-fanilla mennyt jostain syystä ohi silmien se, että Apple on jo pala kerrallaan viime vuosien aikana siirtynyt USB-C:n käyttöön tuotteissaan. Jo aiemmin osa iPad-mallistosta siirtyi käyttämään USB-C:tä ja hiljattain julkaistu uusin iPad-mallisto sinetöi siirtymän. Nyt sekä Mac-tietokoneet että iPadit ovat jo siirtyneet USB-C:n käyttöön.
Euroopan Unionin USB-C -laki on itse asiassa paljon merkittävämpi kuin pelkästään iPhonejen latausliitännän pakottaminen samaan muottiin muiden kanssa. Kävimme läpi USB-C -lainsäädännön ja sieltä löytyy monia merkittäviä kohtia kuten mm. langattomien kuulokkeiden ja kannettavien tietokoneiden siirtyminen USB-C -latausliittimen käyttöön sekä etenkin se, että jatkossa kaikkien laitteiden pitää tukea USB PD -pikalatausstandardia.
Aiemmin esitettyjen arvioiden mukaan iPhonet siirtyisivät USB-C:n käyttöön vuoden 2023 aikana. Joswiak kieltäytyi kommentoimasta sitä, aikooko yhtiö jatkaa iPhoneissa Lightning-liitännän käyttöä Euroopan ulkopuolella. Todennäköisesti näin ei ole, onhan yhtiö sen verran päättäväisesti siirtynyt USB-C:n käyttöön jo muissa tuotteissaan - täysin vapaaehtoisesti ja globaalisti.