Applelta tulee tänä vuonna kaksi Pro-tason iPhonea

Manu Pitkänen
23. elokuuta, 2019 12:23

Tänä vuonna Apple siirtyy iPhoneissakin Pro-nimistöön, kuten iPadeissä on harjoitettu jo muutaman vuoden ajan. iPhone XS:n ja iPhone XS Maxin seuraajat tulevat saamaan Pro-lisänimen, kun taas edullisemman iPhone XR:n seuraaja edustaa perustason varustelua.
Molemmissa iPhone Pro -malleissa on uusi kolmoiskamerajärjestelmä, joka mahdollistaa valokuvien rajaamisen jälkikäteen myös niin, että kuviin saadaan näkyviin kuva-alan ulkopuolella olleita kohteita. Tämä on mahdollista siksi, että kolmas kamera on laajakulmainen eli sen kuva-ala on pääkameraa paljon laajempi. Lisäksi kolmannella kameralla voidaan ottaa valoisampia kuvia hämärässä.

Kaikkiin puhelimiin tulee uusi Face ID -kamera, joka kykenee lukemaan kasvoja useissa eri kulmissa. Näin puhelimen lukituksen saa helpommin auki myös silloin, kun puhelin makaa pöydällä. Puhelimista löytyy myös A13-järjestelmäpiiri, johon on lisätty matemaattiseen laskentaan erikoistunut AMX-piiri. Apple on myös parantanut iPhonien vedenkestävyyttä ja lisännyt niihin mahdollisuuden ladata langattomasti esimerkiksi AirPods-kuulokkeita.

Lue myös nämä
Tägit
iOS Apple iPhone Apple
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.