Matti Robinson
5. marraskuuta, 2011 18:35
Nokia N9 saapui vihdoin Puhelinvertailu.comin testattavaksi. Jo kesäkuussa julkistettu laite on kerännyt kehuja erityisesti muotoilunsa ja materiaalivalintojen puolesta, mutta onpa ylisanojen sekaan mahtunut kritiikkiäkin. Ennen syvempää analyysia kerrottakoon lyhkäisesti ensikokemuksia puhelimesta ja sen ainutlaatuisesta MeeGo/Harmattan -käyttöjärjestelmästä.
Maemo-käyttöjärjestelmän manttelinperijäksi -- ja tulevaisuuden alustaksi -- povattu MeeGo sai kohtalokkaan iskun alkuvuodesta, kun Nokia päätti sitoutua Microsoftin puhelinalustaan. Tulevaisuuden älypuhelinalustaksi valittiin siis Windows Phone, ja vaikka valtaosa huomiosta kiinnittyi Symbianin "kuolemiseen", tuntuivat muutoksen kylmät tuulet enemmän juuri MeeGon poskilla.
Niin kävi, että MeeGon tulevaisuudennäkymät synkkenivät kertaheitolla kuin valokatkaisimesta. Ahkerasti huhuttua ja useaan kertaa vuotanutta, ensimmäistä MeeGo-puhelinta ei kuitenkaan sysätty täysin syrjään, vaikka sekin varmasti kävi Nokian mielessä. Nokia N9 siis saatiin julkistettua. Puhelimesta löytyi paitsi täysin uusi käyttöjärjestelmä ja käyttöliittymä, myös omintakeinen rakenne ja viimeistelty muotoilu.
Noh, miltä kehuttu kapula tuntuu kädessä? Ei aivan siltä miltä odotti. Kyseessä on nimittäin paljon odotuksia paremmin niin käpälään sopiva kuin katsetta kestävä laite. Aiemmin mainitsemani, muiden medioiden käyttämät ylisanat ovat nyt helpommin ymmärrettävissä. Vaikka käytännössä Nokia N9 on vain muovinen kapula, jossa on lasi suojaamassa näyttöä, on laite kaikkien pientenkin yksityiskohtien osalta täydellisen viimeistelty.
Ehkäpä täydellinen on huono sana kuvaamaan mitään nykypäivän matkapuhelimen ominaisuutta, mutta tässä tapauksessa ollaan todella lähellä sitä. Miten on sitten käyttöjärjestelmän laita ja onko Swipe-käyttöliittymä todella niin hyvä kuin Nokian mainoslauseet uskottelevat? Ei se ainakaan samalla tapaa täydellisyyden määritelmään laita miettimään kuin puhelimen ulkoinen olemus.
Vähäisen käyttökokemuksen perusteella viimeistely on osittain jäänyt tekemättä. Pääosin tämä liittyy puuttuviin ominaisuuksiin ja heikkoon sovellusvalikoimaan. Swipe-käyttöliittymä on erittäin helposti opittavissa ja toimii sulavasti. Moniajossa kymmenen tai usemmankin sovelluksen yhtäaikainen ajo ei tuota ongelmia, joskin raja tulee eittämättä joskus vastaan. Käyttöjärjestelmä on siis hyvin suunnitteltu, mutta siinä on kaksi merkittävää ongelmaa. 1) Kyseessä on Nokian ensimmäinen -- ja viimeinen -- MeeGo-puhelin. 2) Nokian ja sovelluskehittäjien panostukset MeeGoon ovat olleet viime helmikuusta lähtien minimaalisia.
Näin alkuun siis tuntuu, että Nokia N9 on markkinoiden viehättävin puhelin, josta puuttuvat juuri ne ominaisuudet, jolla muun muassa iPhone pärjää. Laaja sovellusvalikoima sekä markkinoilla pitkään ollut käyttöjärjestelmä, jota on hartaasti kehitetty paremmaksi. Tarkemmat tunnelmat ja analyysit seuraavat laajemman artikkelin muodossa.