Suomalaiskoulun ilmaispelit löysivät tiensä Google Playhin

Puhelinvertailu

Suomalaiskoulun ilmaispelit löysivät tiensä Google Playhin
Jos Suomi on onnistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana jollain vientialalla hyvin, niin se on mobiilipelit. Rovion, Supercellin ja Fingersoftin kaltaisten huippuonnistujien lisäksi ympäri Suomen löytyy softapajoja, joissa huippumenestyksestä toistaiseksi vain unelmoidaan.

Yksi tärkeimmistä tavoista nostaa pelikehittämisen suosiota on tietysti pelipainotteisen koulutuksen korostaminen. Monien yliopistokurssien lisäksi muun muassa Kouvolan seudun ammattiopiston (KSAO) viime syksyllä opiskelijoiden perustama Placeholder OSK -osuuskunta on tarjonnut opiskelijoille mahdollisuuden mobiilipelien kehittämiseen.

Nyt kyseisen projektin ensimmäiset tuotokset ovat valmistuneet julkaisuun. Kolme julkaistua peliä löytyy nyt ilmaisena Googlen Play Kaupasta Android-laitteille. Valitettavasti julkaisuja ei ole tarjolla iPhonelle tai iPadille.

Tale of Fire on vuoropohjainen strategiapeli, Herbert's Great Adventure nimensä mukaisesti seikkailupeli, jossa edetään tasohyppelyistä tuttuun tapaan ja Guardian Finger puolestaan nk. endless runner -tyyppinen peli, jossa peliaika riippuu pelaajan taidoista ja reaktioherkkyydestä.
MAINOS







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A40 – hinta laskenut -40%

Oppo A40
59 € DNA
79 € Power
99 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Oppo A18 – hinta laskenut -38%

Oppo A18
49 € DNA
79 € Elisa
129 € Veikon Kone

Alin hinta viikko sitten: 79 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -35%

Motorola Moto G15 Power – hinta laskenut -29%

Motorola Moto G15 Power
163 € Proshop
166 € CDON
230 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 229 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.