iPhone 7:n julkaisupäivä paljastui

Manu Pitkänen

iPhone 7:n julkaisupäivä paljastui
Lukuisista älypuhelinvuodoista tunnettu Evan Blass (@evleaks) kertoo Twitterissä tiedoista, joiden mukaan Apple aikoisi julkaista uuden iPhonen viikolla 37 eli syyskuun 12. päivänä alkavalla viikolla.

Blassin mukaan puhelin tulisi tuolloin kauppojen hyllyille eli kyseessä ei ole puhelimen esittelytilaisuuden ajankohta. Hän täsmensi jälkikäteen myös, että puhelin tulisi saataville 16. syyskuuta, mikä noudattaa Applelle tyypillistä kaavaa aloittaa myynti juuri ennen viikonloppua.

Yleensä uusin iPhone tulee myyntiin reilu viikko sen jälkeen kun puhelin on esitelty – tänä aikana kriitikot pääsevät testilaitteisiin käsiin ja julkaisevat arvostelut laitteesta. Viime vuonna tosin esittelyn ja julkaisun välinen aikaikkuna venähti pidemmäksi. Tänä vuonna Apple halunnee "iPhone 7:n" mahdollisimman nopeasti markkinoille, koska se kohentaisi mukavasti kolmannen heinä-syyskuun tulosta. iPhonen räjähdysmäinen myynti on laskenut tämän vuoden aikana hienoiseksi laskuksi, mikä on näkynyt myös yhtiön osakkeen hinnassa.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno 12 F (4G) – hinta laskenut -26%

Oppo Reno 12 F (4G)
209 € CDON
307 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 281 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -25%

Samsung Galaxy A35
179 € Gigantti
179 € Power
179 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 239 €

Xiaomi Poco X6 – hinta laskenut -16%

Xiaomi Poco X6
266 € Proshop
266 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 317 €

Motorola Moto G85 – hinta laskenut -16%

Motorola Moto G85
199 € Gigantti
199 € Power
235 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 235 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.