Apple kiristää pelikehittäjiä pysymään erossa EU:n uusista mahdollisuuksista

5
Petteri Pyyny

Kas näin, Apple päätti haistattaa pitkät EU:lle - sovelluskehittäjien elämästä tulee todella kallista Euroopassa
Applen kuristusote iPhonejen ja iPadien käyttöjärjestelmästä on ollut täydellisen tiukka. Tiukempi kuin millään muulla käyttöjärjestelmällä. Microsoft ja Google eivät ole koskaan pyrkineet rajoittamaan aivan täydellisesti oman alustansa kaikkia osa-alueita - ja Applekaan ei tee niin macOS:n osalta.

Mutta yhtiön ydinliiketoiminta onkin vuosi vuodelta siirtynyt pois laitemyynnistä ja varsinainen iso raha tehdään sillä, miten iPhone-käyttäjät puhelimiaan käyttävät.

Yhtiö on vuosikausien ajan veloittanut sovelluskehittäjiltä muhkean 30 prosentin "Apple-veron" kaikesta mahdollisesta, mitä iPhone-sovellusten kautta on ostettu. Siivu on pitänyt maksaa peleistä ja sovelluksista, mutta myös pelien sisäisistä ostoksista ja jopa suoratoistopalveluista, jos tilaus on aloitettu iPhonen sovelluksen kautta. Aivan oikein: jos aikoinaan olet tilannut musiikin tai elokuvien suoratoistopalvelun iPhone-sovelluksen kautta, on jokaisesta kuukausimaksusta sujahtanut iso siivu suoraan Applelle.



Asiasta syntyi lopulta todella iso riita, kun ensimmäinen valtava kehittäjä päätti haastaa tilanteen. Peliyhtiö Epic julisti avoimen sodan Applen ja Googlen "verotusoikeutta" vastaan. Riidan seurauksena iPhoneilta Fortniten täysversio katosi pysyvästi vuonna 2020.

Kiistan jälkilöylyt ovat olleet valtavat, sillä julkisen kritiikin alla Apple suostui puolittamaan perimänsä komissiot isolta osalta sovelluskehittäjistä.

Mutta iso pyörä oli jo lähtenyt pyörimään. Yhdysvaltain viranomaiset tutkivat parhaillaan, pitääkö Apple pakottaa sallimaan sovellusten lataaminen iPhoneille muualtakin kuin Applen omasta App Storesta.

EU:ssa tuo vaatimus tulee voimaan maaliskuussa, kun Euroopan Unionin Digital Markets Act -laki astuu täydellä voimallaan käyttöön. Lain mukaan Applen iPhone-ekosysteemi on yksi ns. portinvartijoista, joiden täytyy avata järjestelmiään jotta reilu kilpailu olisi mahdollista.

Sovellusten osalta tämä tarkoittaa kahta asiaa: pian saapuvan iOS 17.4 -päivityksen jälkeen sovelluksia voi asentaa iPhonelle muualtakin kuin App Storesta ja toisekseen sovelluskehittäjät voivat ohittaa Applen maksujärjestelmät.

Näistä jälkimmäinen on sovelluskehittäjille tärkeämpi tekijä. Androidilla muut kuin Google Play -sovelluskaupat ovat aina olleet sallittuja, mutta eivät tavalliset käyttäjät löydä niihin. Joten pelien ja sovellusten kehittäjien on pakko olla kännykän virallisessa sovelluskaupassa. Näin ollen se, että Apple ei voi enää napata 15-30% siivua itselleen sovellusten tuloista, on kehittäjien näkökulmasta tärkeämpi seikka.


iPhonen pelit voivat siis tarjota Euroopassa jatkossa mahdollisuuden ostaa peliin lisäosia - ja siirtää käyttäjän tekemään maksun vaikkapa Paypaliin tai pelifirman omaan maksupalveluun. Ja näin ollen Apple ei saisi myynnistä senttiäkään. Ja tämähän on ollut lain tarkoituskin, eli mahdollistaa maksuvälittäjien kilpailuttaminen.

Mutta Apple ei nähtävästi halua luopua tuloistaan: yhtiö kertoi eilen tuovansa Eurooppaan täysin uuden järjestelyn sovelluskehittäjille.

Uudessa mallissa sovelluskehittäjät joutuvat valitsemaan pysyvätkö nykyisessä mallissa (jossa Apple nappaa kaikista maksuista 15-30%) vai haluavatko käyttää jotain muuta maksuvälittäjää.

Jos pelifirma tai sovelluskehittäjä valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon, Apple alkaa veloittamaan kaikista sovelluslatauksista 50 senttiä jokaista käyttäjää kohden, mikäli sovellusta ladataan yli miljoona kertaa. Lisäksi uudet ehdot mahdollistavat myös Applen maksujärjestelmän käytön, mutta silloin Apple perii kaikista maksutapahtumista 3% komission sekä hieman aiempaa pienemmän oman "veronsa".

Applen kululaskelma keksitylle sovellukselle
nykyisen järjestelmän mukaiset kulut


Käytännössä 10 miljoonaa latausta vuodessa keräävä, kohtuullisen suosittu sovellus joutuu maksamaan Applelle uusilla käyttöehdoilla noin neljäsataatuhatta dollaria kuukaudessa eli liki viisi miljoonaa dollaria vuodessa.

Applen kululaskelma uuden järjestelmän mukaan
uuden järjestelmän mukaiset kulut



Erityisen julma rakenne on sovelluksille, jotka ovat suosittuja, mutta jotka eivät kerää kovinkaan suurta liikevaihtoa myyntien ja lisäominaisuuksien myynnin kautta.

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että EU tulee arvioimaan Applenkin uusien sääntöjen yhteensopivuutta EU:n lain kanssa hyvinkin pian lain voimaantulon jälkeen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (5)

jartar
jartar

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti extralow:

Ihan oikein, inhottavaa yrittää pilata turvallinen "setti"


Uutisen kun lukee, niin kyse ei ole alustan turvallisuudesta, vaan siitä, että Apple pyrkii maksimoimaan rahansa. Ja siitä kärsii kaikki muut paitsi Apple ja sen osakkeenomistajat. Pelien/ohjelmien rahat menevät Applelle. Se johtaa moniin konkursseihin ja siihen, että niiden kehittämisestä tulee monessa kohtaa kannattamatonta. Musiikin suoratoistopalvelut kärsivät, koska rahat menevät Applelle, sen sijaan, että artistit ja itse yhtiöt saisivat siitä rahaa. Videotoistopalvelut kärsivät ja elokuvien tekijöiden korvaukset pienenevät,koska sitä rahaa ei ole jaettavaksi, kun Apple vie ne. Tämä myös johtaa palveluiden hintojen nostamiseen. Kuluttaja kärsii joka käänteessä ja vain siksi, että rikkaat saisivat enemmän rahaa. Nykyinen malli on laillistettu ryöstö ja kun sitä pyydetään lopettamaan se, niin se näyttää keskisormea EU:lle ja jatkaa ryöstämistä toisenlaisella keinolla. EU:n kannattaisi laittaa suoriltaan tuntuvat sakot, sillä Apple rikkoo lakia suunnitellusti ja vakaasti harkiten.

Vastaa
ramiselin
ramiselin

3

Lainaus:

Käytännössä 10 miljoonaa latausta vuodessa keräävä, kohtuullisen suosittu sovellus joutuu maksamaan Applelle uusilla käyttöehdoilla noin neljäsataatuhatta dollaria vuodessa.

Kuukaudessa, ei vuodessa. Vuodessa maksettavaa kertyy vajaat 5 miljoonaa.

Vastaa
dRD
dRD

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramiselin:

Lainaus:

Käytännössä 10 miljoonaa latausta vuodessa keräävä, kohtuullisen suosittu sovellus joutuu maksamaan Applelle uusilla käyttöehdoilla noin neljäsataatuhatta dollaria vuodessa.

Kuukaudessa, ei vuodessa. Vuodessa maksettavaa kertyy vajaat 5 miljoonaa.

Totta, korjasimme artikkelin tältä osin. Kiitos!

Vastaa
aapii
aapii

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti extralow:

Ihan oikein, inhottavaa yrittää pilata turvallinen "setti"


Uutisen kun lukee, niin kyse ei ole alustan turvallisuudesta, vaan siitä, että Apple pyrkii maksimoimaan rahansa. Ja siitä kärsii kaikki muut paitsi Apple ja sen osakkeenomistajat.

Osittain molemmat totta. Ei minustakaan ole kiva, että rikkaat rikastuu entisestään, mutta kyllä varmasti Apple firmana käyttää tuosta omasta siivustaan suuren osan, taistellakseen haittaohjelmia ja järjestelmän turvallisuutta vastaan, sekä uusien ohjelmistojen ja laitteiden kehittämiseen.
Ei se puhelinmyynti kuitenkaan loputonta kassavirtaa tuo, kun laitteen kehitystyö lasketaan mukaan, joten jos yksi tulonlähde loppuu/pienenee, tuskin hekään enää kaikkea uutta kehittää.
Käyttäjät huomaa tuon myös ennenkaikkea bugien lisääntymisenä ohjelmistoissa, sekä mahdollisten virusten ja haittaohjelmien lisääntymisenä, kun sovellukset ladataan vähemmän turvallisten alustojen kautta ja arvaa mikä taho saa valitukset, kun laite ei toimikaan enää oikein? Ei kukaan valita sinne pelintekijälle rikkoutunutta laitetta, vaan applelle.
Onhan tuo nähty Androidilla, miten paljon jatkuvasti tämäkin sivusto uutisoi vaarallisten sovellusten poistamisesta.

Itsekin maksan mieluusti muutaman euron jostain hyvästä sovelluksesta, jos vaihtoehtona on ottaa ilmainen sovellus, mikä joka välissä näyttää jotain mainosta ruudulla - ehkä maailman ärsyttävin asia puhelinta käyttäessä. Tosin en tykkää nykyisestä trendistä, että sovellukset alkavat toimia viikko-, tai kk-maksulla. Minusta joku 6€/viikko on liikaa siitä, että käytän jotain kuvan muokkausta 1-2krt kuukaudessa, tai harvemmin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.