Jolla muutti puhelimensa muotoilua

9
Valtteri Ahonen

Jolla muutti puhelimensa muotoilua
Samalla kun uutinen Jollan ensimmäisen puhelinerän loppuunmyynnistä levisi maailmalle, levisi sen mukana myös uusia kuvia laiteesta.

Sen verran samaa näköä uudessa designissa on vanhan kanssa, että harvat huomasivat tehtyjä muutoksia. Tarkkasilmäisten havainnot levisivät kuitenkin pian Twitterissä ja niistä kirjoitti esimerkiksi JollaUsers.

Kuten alla olevista kuvista (ylhäällä vanha muotoilu, alempana kaksi kuvaa uudesta) voi kukin itse nähdä, koskevat muutokset lähinnä kameran ja fyysisten painikkeiden sijoittelua. Aiemmin painikkeet olivat laitteen vasemmassa kyljessä, kun taas uudessa kuvassa ne ovat oikealla.

Takakamera puolestaan oli alunperin takakuoren yläkulmassa, mutta tuoreemmissa otoksissa se on siirtynyt keskelle. Myös etupuolen kamera on liikkunut: keskeltä hieman reunempaan (käy paremmin ilmi muista uusista kuvista).



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (9)

Boss93
Boss93

2

Pienet ovat muutokset, mutta ainakin omaan käyttööni paljon parempi nyt, kun nuo fyysiset painikkeet ovat totutusti oikealla puolella. Takakameran siirrolla keskelle ei liene suuria vaikutuksia...

Vastaa
XB700
XB700

3

Pakko sanoa että toi Jolla puhelin vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Mutta milloin se tulee ihan kauppoihin asti? Hinta? ja toivottavasti tekniikka ei ole liian vanhaa.

Vastaa
Maluska
Maluska

4

Varmaankin käytettävyyden suhteen ihan hyviä muutoksia. Tämä on kuitenkin sikäli erikoista, että muotoilua muutetaan jo tilatuista laitteista. Eli maksetuista.

Vastaa
Fantasos
Fantasos

5

@Maluska
Ei niitä ole vielä maksettu. Ilmaisella varauksella saa ostaa laitteen "jonon ohi", satasen varaushintaan sai extraa ja satasen alennuksen tuotteesta kun sen ostaa.
Eli kukaan ei ole maksanut puhelintaan - vielä.

Vastaa
Maluska
Maluska

6

@Fantasos

Näinhän se oli, tosin tarjolla oli myös 400 euron paketti, josta en kylläkään muista mitä se sisälsi.

Vastaa
arivesa
arivesa

7

Suorakulmio = ei mitään muotoilua.Tuon teki jo Nokian Lumeet.
Eikös ero pitänyt olla käytettävyydessä? Onko?

Vastaa
jokojo
jokojo

8

Mielenkiintoinen puhelin. Minulle se tulee kuitenkin liian myöhään. Ehdin ostaa heinäkuussa Lumia 920:n. Siinä on puhelinta pitkäksi ajaksi. Onnea Jollalle. Oletteko tutustuneet muuten sivustoon www.virustorjunta.net ? Siellä on hyödyllistä tietoa varsinkin älypuhelinten ostajille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
75864eu543454e8ue7 (vahvistamaton)

9

@Maluska

Mitään 400€ pakettia ei ole ollutkaan! Puhelin maksaa kaikkinensa 399€ (liki 400€ juu) ja tuosta kun ennakkotilasi Limited Editionin, maksoi etukäteen 100€ ja sai kaupan päälle t-paidan. Puhelin saapuu loppuvuodesta, jolloin maksettavaksi jää loppusumma, eli 299€.

Eli mitään etukäteen 400€ maksavaa pakettia ei ole ollutkaan. Sensijaan koko puhelin kaikkinensa on kaikille liki 400€, toiset vaan saavat tuohon hintaan extraa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.