Taulukko paljastaa pahasti jakautuneen mobiilialan karun tilan

7
Teemu Laitila

Taulukko paljastaa pahasti jakautuneen mobiilialan karun tilan
Koko mobiiliala on kasvanut huimaa vauhtia viime vuosina, mutta kasvu ei ole jakautunut tasaisesti eri yhtiöiden välille. Kenellekään ei tule yllätyksenä, että eniten kasvusta ovat hyötyneet Apple ja Samsung, jotka yhdessä hallitsevat melko tarkalleen puolikasta älypuhelinmarkkinoista.

Enders-yhtiön analyytikon Benedict Evansin blogissaan julkistama taulukko paljastaa karusti, miten puhelinmarkkinoiden kasvu on viime vuosina näkynyt lähinnä Samsungin ja Applen liikevaihdossa. Taulukko listaa kahdeksan eri valmistajan puhelinbisneksen (sisältäen myös peruspuhelimet niiltä osin, kuin ne valikoimiin kuuluvat) liikevaihdon kehityksen kolmelta edelliseltä vuodelta.

Samsungin ja Applen jyrkästi nousevien kuvaajien jälkeen Nokian alaspäin viettävä rinne on surullisen näköinen. Myös kanadalaisen Blackberryn (entinen RIM) kuvaaja viettää lähinnä alaspäin. Android-valmistajien kuvaajissa on hienoisia eroja, mutta joukosta ainut kevyen nousujohteisesti kehittynyt on LG, joka nousi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä taas maailman kolmanneksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi.



Tilasto näyttäisi hieman erilaiselta, jos mukaan olisi saatu myös kasvava kiinalaisvalmistajien joukko. Huawei ja ZTE pitävät hallussaan älypuhelinmarkkinoiden neljättä ja viidettä sijaa ja ne ovat nousseet nykyiseen asemaansa samalla kun perinteisemmät elektroniikkavalmistajat ovat painineet vaikeuksissaan. Kiinalaisyhtiöistä ei kuitenkaan ole saatavilla kattavaa dataa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

HMD Fusion – hinta laskenut -28%

HMD Fusion
229 € Gigantti
229 € Power
229 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 319 €

Kommentit (7)

readyEddy
readyEddy

1

Havainnollinen grafiikka. Samsungin ja Applen kasvu on uskomatonta. Niin on myös Nokian pudotus. Muuta merkittävää ei alalla ole tapahtunutkaan.

Samsung ja Apple ovat kasvaneet nopeammin kuin markkinat koska Nokia luovutti niille oman markkinaosuutensa vapaaehtoisesti. Nokia oli selkeä markkinajohtaja ja isompi tekijä kuin Samsung ja Apple yhteensä. Yhtäkkiä Nokia päätti tehdä itsemurhan valitsemalla markkinoiden epätoivoisimman käyttöjärjestelmän ainoaksi vaihtoehdokseen. Samalla Nokia valitsi kumppanikseen maailman epäluotettavimman firman, joka on karkoittanut Nokian muut kumppanit. Myös asiakkaat ja osaavat työntekijät.

Katso kuva.

Vastaa
djtob
djtob

2

@1. Ei Nokia vapaaehtoisesti antanut. Sillä ei vaan ollut Symbianilla tarjota parempaa ja oli pakko valita jompikumpi ja MeeGo ei olisi tuonut ratkaisua tilanteeseen, MeeGolla kun puuttui kokonaan ohjelmistojen ekosysteemi.

Sillä Windows Phone-tiellä ollaan ja nyt on jo parempaa vauhtia muodostumassa. Jos tutustuisit hieman syvällisemmin Nokian tilanteeseen, niin ymmärrät paremmin syitä tehtyihin päätöksiin.

Kommenttisi on liian pinnallinen ja osoittaa täyttä tietämättömyyttä. Minä en tästä aiheesta enempää kirjoita, sillä se on turhaa ja uskon, ettet kuitenkaan sitä lukisi.

Vastaa
tonttila
tonttila

3

harmi ettei ole aikoinaan tullut hommattua applen tai sampan osakkeita. Olis tehnyt tiliä. Niinkuin jotkut aikoinaan nokian osakkeilla, siis jos tajusivat myydä ajoissa pois.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

Evansin taulukko on ihan hyvä, tosin aikaväli on valitettavan lyhyt, ja firmat ovat erotetuna toisistaan. Asymco-blogista löytyy parempia ja laajempia kuvaajia, jotka eivät rajoitu pelkkään liikevaihtoon. Voitoilla mitattuna Applen nousu ja Nokian romahdus olisi vielä rajumpaa. En löytänyt uudempaa, joten vuoden vanhat kuvaajat saavat kelvata, niistä näkee hyvin mitä iPhonen julkaisun jälkeen on tapahtunut puhelinmarkkinalla (ei ainoastaan älypuhelimet)

Liikevaihto
http://www.asymco.com/wp-content/upload...12.37.12-PM.png

Voitto
http://www.asymco.com/wp-content/upload...12.37.20-PM.png

@1
Kovaa tekstiä, mutta muisteleppa nyt mitä oikeasti tapahtui. Puhelinmarkkina mullistui vuonna 2007 iPhonen myötä. Se asetti uuden riman käyttökokemukselle, niin kuluttajan (suuri kosketusnäyttö, sulava käyttöliittymä, monipuoliset sovellukset, hyvä internetkokemus) kuin kehittäjänkin (laihdutettu desktop-käyttis, eikä lihotettu 90-luvun mobiilikäyttis, hyvät rajapinnat ja työkalut) näkökulmasta. Tätä, ja myöhemmin Androidia, vastaan Nokia pyrki kilpailemaan vuosikaudet jatkokehittämällä auttamattoman vanhaa Symbiania ja myymällä keskenään epäyhtenäistä tuotepalettia. Rinnalla kehitettiin myös paljon modernimpaa Maemo/Meego käyttöjärjestelmää, mutta syystä tai toisesta sen kehitys oli käsittämättömän hidasta ja sakkasi useamman kerran.

Tätä leikkiä jatkui noin neljä vuotta, sinä aikana toisaalta iPhone vahvistui hintahaitarin yläpäässä, supistaen Nokian kannattaavuutta, mutta myös lukematon määrä valmistajia, HTC, Samsung ja EricSony etunenässä vaihtoivat Symbianista ja Windows Mobilesta Androidiin älypuhelimissa.

Syksyllä 2010 Nokia oli Symbianinsa kanssa yksin, S^3 laitteet shippasivat myöhässä (koska softaprojekti venyi ja paukkui), ollen raudaltaan kilpailukyvyttömiä, eikä S^3 ollut riittävän suuri parannus kuluttajien eikä kehittäjien silmissä. Kuluttajien kiinnostus hiipui entisestään ja kehittäjät vaihtoivat yhä suuremmin joukoin iOS ja Android työkaluihin.

Jotain oli pakko tehdä.

Jos Nokia päätti tehdä "itsemurhan", kuten värikkäästi kirjoitat, ei sitä tehty helmikuussa 2011, vaan vuonna 2007 kun kehityspanostus suunnattiin Maemon asemesta Symbianiin, josta piti nopeasti saada tehtyä iPhonen tappaja. Tai ehkä itsemurha tehtiin jo pari vuotta ennen iPhonen ilmestymistä. Nokian olisi itse pitänyt saada aikaan jotain samaa kuin iPhone tai Android. Kehittelihän se vaikka mitä (Meego, softakauppa, kosketusnäytölliset luurit), mutta niitä ei vaan saada valmiiksi eikä tuotteistaa oikealla tavalla. Visio puuttui.

Tammikuussa 2007, ennen iPhonen esittelyä, Nokian käyttöjärjestelmä-roadmap ei ollut kunnossa. Lisäksi iPhonen julkistukseen reagoitiin väärin, ei ymmärretty mitä oli tapahtumassa, sitä pidettiin muotioikkuna. Nokia ei ollut ainoa, myös Microsoftilla ja Blackberrylla tehtiin aivan väärät johtopäätökset. Palm ja Google taasen ymmärsivät täsmälleen mitä oli tapahtumassa ja reagoivat välittömästi.

Nokia oli jo aiemminkin ollut puhelintrendeissä seuraajan asemassa, mm. läppäpuhelimet ja ohuet puhelimet yllättivät, mutta Nokia vastasi riittävän hyvin riittävän pienellä viiveellä. Sillä oli erittäin hyvä rautasuunnittelu ja paljon tuotantoosaamista. Kun tulikin pienen laatikkomuotoilutrendin asemesta softapuolen mullistus, ei Nokia valitettavasti pystynyt samaan. Käyttöjärjestelmän ja etenkin käyttökokemuksen luominen vaatii aivan erilaista osaamista. Sitä ei ollut riittävästi eikä siihen jostain syystä haluttu panostaa.

Helmikuun 2011 päätökset olivat vain loppupiste vähintään edellisten viiden vuoden virheille. Ne tehtiin pakkoraossa, koska pallo oli hukattu jo paljon aiemmin. Voiko siitä nousta jää nähtäväksi, arvostan kyllä yritystä olla muuta kuin vain yksi Androidvalmistaja, kuten myös WP:n ja Nokian yritystä tehdä aivan erinäköistä tuotetta kuin iPhone. Androidvalmistajillekin rahan tekeminen näyttää olevan hyvin vaikeata, paitsi Samsungille.

Miten muutoksesta tiedotettiin, kuinka onnistuneesti se on tapahtunut, oliko järkevää sitoutua vain yhteen käyttöjärjestelmään. Niistä voi keskustella, mutta niissäkin on monia ulottuvuuksia ja paljon tuntemattomia tekijöitä. Meego tai Android eivät olleet helmikuussa 2011 Nokialle mitään hopealuoteja.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

5

@4
Hieno ja myös oman käsittykseni mukainen analyysi Noksusta. En kyllä edelleenkään ymmärrä, mihin Nokia ne kaikki resurssinsa sai kulutettua niin, ettei mitään valmista tuntunut syntyvän vuosiin. Samsungilla tuntuu kuitenkin riittävän resursseja kaikkien käyttisten keitykseen, Android, WP, Bada, Tizen... Kai ne kohta julkaisee vielä Ubuntu- tai Firefox-puhelimen. Joka tapauksessa siltä vaikuttaa, että vasta Elopin tultua taloon Nokian johto kunnolla heräsi vastaamaan kilpailijoiden toimiin - vuosia liian myöhään. Mutta kyllä se Sympparin alasajo olisi pitänyt pystyä hoitamaan vähän siistimminkin, ilman että viimeisiäkin ostajia olisi karkoitettu puheilla koko järjestelmän kuoppaamisesta.

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

6

Kysymys on markkinoinnista
Sitä ei Nokia osaa vieläkään
Sitä osaamista ei myöskään Elop tuonut
Eikä Microsoft
Pois kuihtuu, jos ei muuteta markkinointia TODELLA PALJON
EIkä muuten muuteta, koska kukaan Nokialla ei sitä osaa,
eikä myöskään tajua ja siis ei myöskään osta sitä osaamista
Lumia 920 oli ja on edelleenkin kaikkien aikojen innovatiivisin puhelin, muttaa täälläkään ei siihen kukaan usko eli M.O.T.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

@6
Kaikkien aikojen innovatiivisin puhelin? Milläköhän mittarilla ja perusteilla?

Markkinointiosaamisen heikkoudesta olen pääosin samaa mieltä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.