Tim Cook esittelee iPhone 5:n 4. lokakuuta

50
Manu Pitkänen

Tim Cook esittelee iPhone 5:n 4. lokakuuta
Wall Street Journalin teknologiablogi All Things Digitalin saamien tietojen mukaan Apple aikoo järjestää mediatapahtuman 4. lokakuuta. Tapahtumassa esitellään uusi iPhone 5 -puhelin.

Spekulointi iPhone 5:n julkistuspäivästä on käynyt viime kuukausina vilkkaana ja ristiriitaisuuksia huhujen välillä on ollut enemmän kuin tarpeeksi. All Things D on kuitenkin varma, että puhelin julkistetaan lokakuun alussa. Sivuston lähteet kuitenkin huomauttavat, että Apple saattaa muuttaa suunnitelmiaan minä hetkenä hyvänsä. Julkistuksen järjestäminen lokakuun ensimmäisenä tiistaina on kuitenkin tämän hetken suunnitelma.

Tilaisuuden lavashow'ta odotetaan myös kiinnostuneina, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun tuotelanseerauksen vetovastuussa on joku muu kuin Steve Jobs. Monien mielestä uuden toimitusjohtajan, Tim Cookin, arvo Applelle määräytyy vasta tuotejulkistuksen myötä.

All Things Digitalin tietojen mukaan iPhone 5 esiteltäisiin kuun alussa, mutta kauppoihin puhelin tulisi muutama viikko sen jälkeen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (50)

Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

3

Toivottavasti tämä vihdoin pitää paikkansa, on sitä jo niin kauan odottanu :)

Tämä iPhone 5:n myynti tulee olemaan todennäköisesti jotain aivan käsittämätöntä jos kaikista uutisista ja gallupeista ja huhuista ym voi mitään päätellä.

Jenkeissä luuria myy nyt ilmeisesti 3 suurta? operaattoria (sprint lähti myös mukaan), myös Kiinan suurin operaattorin kanssa saatiin sopimukset tehtyä (siellä jo käynnissä monien miljoonien mainoskampanjat), galluppien perusteella kiinnostus tätä mallia kohtaan on vielä isompi kuin iPhone 4:sta jne.

Toivottavasti saa omansa ajallaan eikä tule mitään ylimääräisiä odotteluita vaikka siitä, että taaskin kysyntä ylitti tarjonnan :)

Mielenkiintoisin kysymys on kyllä näyttökysymys, onko Apple lähtenyt mukaan näyttökokokilpailuun vai pitääkö pään kylmänä ja lähtee jatkamaan paljon pienemmällä näytöllä kun kilpailijoiden lippulaivat. Yli 4" ei varmastikkaan mennä jos nyt kasvaa ollenkaan.

Se että iPhone 4 päihittää edelleenkin vuoden vanhana luurina kilpailijoiden uudet huippumallit myynnissä lupaa kilpailijoille aika vaikeita aikoja kun vitonen tulee. Johtuisiko monilta osin liian suurista näytöistä/fyysisesti liian suurista luureista, mene ja tiedä?

Vastaa
Tnoi
Tnoi

5

"Se että iPhone 4 päihittää edelleenkin vuoden vanhana luurina kilpailijoiden uudet huippumallit myynnissä lupaa kilpailijoille aika vaikeita aikoja kun vitonen tulee. Johtuisiko monilta osin liian suurista näytöistä/fyysisesti liian suurista luureista, mene ja tiedä?"

lol

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

6

"thumbs up!" Johan sitä on odotettukin lunastais nyt vielä odotukset niin saatampa työmatkalla tuoda muutaman suomeen jos julkaistaan suomessa myöhemmin kuten yleensä! (otetaan tilauksia vastaan);)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

8

@5 Eli olet sitä mieltä, että suurin osa haluaa nykyään noita jättiluureja mitkä vain kasvaa koko ajan? Olen sanonut ennenkin, että itse kuvittelisin wp7 luurien heikkoon myyntiin suurelta osin vaikuttavan sen, että luurit ovat olleet keskivertokuluttajalle yksinkertaisesti liian isoja. (taitaa olla 2 sellaista vähän pienempää mallia markkinoilla)

Kuvittelisin myös, että iPhone tulee myymään paljon enemmän vähän hillitymmän kokoisella luurilla koska potentiaaliset markkinat sellaiselle on vaan paljon suuremmat.

Vai käviköhän niin, että kun tuosta tekstistäni puuttui aika oleellinen pilkku niin ymmärsit sen väärin? tarkoitin siis että päihittää myynnissä, ei muussa.

Vastaa
bfr
bfr

9

Tämä malli lienee tehty komponentteja myöten kokonaan lasista. Räjähtää sitten kokonaan palasiksi maahan osuessaan. Tai ehkä se onkin jäätä? Voi sitten painaa pienellä printillä sopimusehtoihin ettei sovellu käytettäväksi yli -15 lämpötiloissa.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

10

Steve-sedän farkkuja tarvitaan. Toivottavasti sieltä tulee taas täysin sama luuri, mutta nyt kaikki osat ovat kristallia. Ja kaupaksi kävisi kuin häkä.

Vastaa
elMiguel
elMiguel

14

Mulle kanssa, vaikka ei oliskaan kiiltävä! :-)

Hauskaa sinällään vaikka kukaan ei edes tiedä koko luurista mitään niin sitä ollaan jo hullunaan ostamassa, ehkä se kertoo vaan merkin fani uskollisuudesta. Eli tuote saa olla mitä vaan niin se ostetaan, loistavaa markkinointia se täytyy myöntää.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

15

@12 Samaa mietin. Ollaanko täällä oltu liian kohtuullisia kommenteisa? Nro. 11 ja 13 kyllä yrittävät, mutta ei ole vielä riittänyt.

Vastaa
SamiM2
SamiM2

17

Tässä vaiheessa lienee ihan turha spekuloida yhtään mitään, sillä mitään merkittäviä vuotoja ei ole tullut vastaan. Seuraava iPhone voi olla yhtä hyvin pieni päivitys (4S) tai merkittävä uudistus (5). Aivan yhtä hyvin luvassa voi olla kevyempi versio. iPodista on ollut tarjolla useita versioita iät ja ajat ja varmasti sama tapahtuu iPhonelle ennemmin tai myöhemmin.

Mitä tulee idioottimaisiin yhden lauseen herjoihin: Hankkikaa nyt ihmeessä elämä. Aika köyhää sen nykyisen pitää olla, jos yksi älypuhelin herättää noin rajuja tunnereaktioita.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

18

@13 Ensimmäinen väitteeesi on lähinnä mielipide. Kertooko Applen tuotteiden ylihintaisuudesta se, että muilla tietokonevalmistajilla on suuria vaikeuksia tehdä vastaavia tuotteita samaan hintaan, esimerkiksi Tablet- ja Ultrabook-kategorioissa?

Vastaa
tonttila
tonttila

19

Kyllä fakta on että i5 ei tule olemaan teknisesti millään osa-alueella parempi kuin kilpailijansa. Ainoa millä se myy on brändi.

Vastaa
tonttila
tonttila

21

Meinaan että nelonen oli teknisesti aikaansa edellä. Vitosella ei voi olla mitään mullistavaa tarjolla. Käytettävyydestä paha sanoa ku en ole juuri käyttänyt.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

22

Ei kai nelosessakaan ollut teknisesti mitään muuta kilpailijoita parempaa kuin näytön resoluutio, ja sekään ei edes OLED. Unohdanko jotain?

Led flash, vähän megapikseleitä, huono kakkoskamera, rikkinäinen antenni ja vaikka mitä vikaahan siitä löytyi.

Vastaa
KarZan
KarZan

23

En enää missään tapauksessa ota iLuuria. Pitäisi parantua melko paljon että jatkaisin sen käyttöä. Ja en ymmärrä puheita liian isoista luureista. Miä tekee älypuhelimella jossa on pieni näyttö. Soittaa puheluita. Eikä sitten muuta. Kyllä N9 on kokoluokaltaan juuri oikea ja iLuurikin saisi olla samaa luokkaa että sillä oikeasti tekisi jotain.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

24

http://www.macrumors.com/2011/09/22/iph...ion-rate-of-89/ Tämäkin lupaa aika hyvää Applelle ja tulevalle iPhonelle. 89% iPhone käyttäjistä meinaa valita myös seuraavan iPhonen. Kun vertaa muiden valmistajien prosentteihin niin onhan noissa aika valtava ero ja 30% android käyttäjistä meinaa vaihtaa iPhoneen.

Tuon tutkimuksen tulokset on muuten hyvin samankaltaiset sen kanssa, että iPhone voitti kuudennen kerran peräkkäin asiakastyytyväisyyskyselyssä.

Esim samaisessa kyselyssä htc tuli toiseksi kun taas htc:lla on toiseksi lojaalimmat käyttäjät. Nokia oli tyytyväiskyselyn viiminen ja myös tuossa uudessa ne eniten vaihtoa harkitsevat käyttäjät.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

25

@24

Hienon tutkimuksen revit taas jostain omenakirkon sivuilta. Apple käyttäjillä ei sitä paitsi ole paljon vaihtoehtoja. Jos olet ostanut satoja sovelluksia appstoresta niin vähän pakko ostaa seuraavaksikin iPhone jos et halua ns. rahojasi kaivoon heittää. Tämä Applen "ekosysteemi" kusee enemmän käyttäjää silmään kuin antaa todellista hyötyä. Tietysti jos olet aivan varma että haluat loppuelämäsi ostaa puhelimen omenalta niin ei kai siinä sitten.

Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, paska on hyvää.

Vastaa
KarZan
KarZan

26

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että mikään muu puhelin ei ole ollut niin usein rikki kuin iLuuri. Meillä on perheessä ollut kahdella käyttäjällä ja toinen on mennyt vaihtoon kehdesti ja oinen kerran noin vuoden sisällä. Siis kokemusta jo viidestä iLuurista :)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

27

@25

Ihanaa Apple-angstia, lisää tällaista!

> Hienon tutkimuksen revit taas jostain omenakirkon sivuilta

Uutisoinnin lähteellä ei liene kauheasti väliä jos sen itse tutkimuksen on tehnyt joku muu, saamatta rahaa Applelta tai muulta vastaavalta sidosryhmältä. Jos löysit itse tutkimuksetsa oli jotain vikaa kiinnostaisi se kovasti.

> Jos olet ostanut satoja sovelluksia appstoresta niin vähän pakko ostaa seuraavaksikin iPhone

Sama pätee kaikkiin muihinkin alustoihin. Erona toistaiseksi lienee se, että noihin muihin ei oikein kukaan osta softia, syitä miksi kannattanee pohtia, koska jos softasta ei voi saada rahaa rajoittaa se huomattavasti kehittäjien insentiiviä tehdä laadukkaita softia alustalle.

Mutta ihan totta, ekosysteemin vaihto ei ole kauhean helppoa, ei edes silloin kun softat ovat ilmaisia, vastaavien softien löytäminen on aina haaste. Eikä se vaihdon vaikeus päde edes softiin vaan, tietojen synkronointiin, musiikkikauppaan, karttoihin, lisälaitteisiin jne. jne..

> Tämä Applen "ekosysteemi" kusee enemmän käyttäjää silmään kuin antaa todellista hyötyä

Mielipide. Täysin päinvastaisen voi myöskin perustella helposti.

> Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, paska on hyvää

Ja olet samaa mieltä, windows pc:sta, vaihtovirrasta ja bensiiniautoista?

Niin ikävää kuin se onkin myöntää, Windows PC:t ja bensiiniautot ovat monelle käyttäjälle selvästi kokonaisuutena paras valinta, vaikka ne eivät teknisesti tai cool-factorilla ole oleet pitkään aikaan kauhean haluttavia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

28

@25 Tnoi, miten se eroaa siitä, että ostat android luurin ja kun olet ostanut sovelluksia "joudut" aina ostamaan android luurin, samoin jos ostat WP7 luurin "joudut" aina ostamaan wp7 luurin jos haluat sovellukset pitää ja sama toki symbian luurissa, ihan samoin se kusee joka alustalla käyttäjiä silmään jos niin haluat sen ilmaista.

Jäähän ne sovellukset talteen vaikka seuraavaksi luurina koittaisitkin jotain muuta ja sitten myöhemmin ehkä palaat iPhoneen käyttämään samoja ostamiasi sovelluksia jos siltä tuntuu.

Vastaa
KarZan
KarZan

29

@27+28 Olen täysin samaa mieltä

Omat kokemukseni perustuvat puhtaasti rautaan (tai sen vikaantumiseen) ja jossain määrin siihen, että ympäristö on suljettu ja lisäksi akkukesto on aivan peestä. Minulla on ollut useita nokialaisia ennen iluuria eikä niissä juurikaan ole ollut vikoja ja akkukin on aina kestänyt pitkään. Käyttö taas nokialaisissa on ollut aivan omaa luokkaansa (tämä ei ole kehu) Appstore on ihan jees ja puhelimen käyttöliittymä on ihan ok.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

30

@29 Mulla ei oo koskaan ollu yksikään luuri huollossa ei minkään merkkinen, tämä sama iPhonekin on käytössä jo ollut aikalailla tasan 2 vuotta eikä yhtään mitään ongelmia, edelleen toimii kuin laatikosta suoraan otettu :). Mitä tulee akunkestoon niin ei iPhone 4 akunkesto ainakaan mistään peestä pitäisi olla kun katselee käyttäjien tilastoja millasia käyttöaikoja ja valmiusaikoja saavat, se on yksi parhaista kun puhutaan näistä isonäyttöisistä älyluureista.

Toki jos vertaat sitä johonkin nokian perusluuriin missä kestää akku viikon, kestihän mullakin edellisessä sonyerkissä yli viikon akku ja kestää vieläkin, onhan se siihen nähden juu peestä. En tiedä sitten mihin nokialaisiin vertaat, kyllä mullakin jokaisen nokialaisen akku kesti huomattavasti pidempään kuin iPhone mutta ne ne nyt olikin ihan eritason luureja ja käyttö täysin erilaista.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

31

Mun 3GS:n akunkesto alkaa olla jo varsin heikko ja muovikuorikin alkaa halkeamaan ipod-liittimen kohdalta. (on näkyny muillakin) Sais se 4S tai 5 tulla nopeasti!

Vastaa
KarZan
KarZan

32

@30 Akunkestoa vertaan lähinna edelliseen puhelimeeni joka oli E90. Siinäkin tuli käytettyä melko paljon erilaisia sovelluksia, mutta akku kesti silti onta päivää. Mun 3GS:n akku kestää just ja just päivän jos en paljoakaan puhu sillä, eikä se oo uutenakaan sen paremmin kestänyt. Ja noiden kahden lisäksi jotka meidän perheessä ovat hajonneet jo yhteensä kolme kertaa (joka kerta vaihtunut koko luuri), niin työkaverilla ei kestänyt vuottakaan kun ensin hajosi kuulokeliitäntä ja sitten lakkasi lataamasta. Eikä edes mennyt alle vuoden vanhana takuuseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

33

@32 Vinkkinä ensi kertaan, kannattaa yleensä mainita se puhelinmalli kun haukkuu jotain ominaisuutta 2 vuotta vanhassa luurissa ;) Kuten sanottua iPhone 4:ssä on paljon parempi akunkesto kuin 3gs:ssä. Tietääkseni juuri kukaan ei ole kehunut 3gs mallin akunkestoa tai edellisten iLuurien, se kestää juurikin sen about päivän, sen sijaan iPhone 4 on saanut paljon kehuja akunkestostaan yleisesti älyluuri/akkukesto vertailuissa.

Vastaa
KarZan
KarZan

34

@33 Ehkä sen ois voinut päätellä siitä, että puhelin on ollut noin vuoden käytössä (vrt. kommentti 26 :). Mutta olet oikeassa. Sen verran haluan sanoa, että en sinällään haukkunut mitään ominaisuutta vaan kerroin omia kokemuksiani. En ole vielä sellaista puhelinta nähnytkään joka olisi oikeasti ilman vikoja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

35

"Ehkä sen ois voinut päätellä siitä, että puhelin on ollut noin vuoden käytössä"

Menikö multa nyt joku ohi? iPhone 4 tuli n. 1v 2kk sitten myyntiin. Eli iPhone 4 on voinut olla noin vuoden käytössä

Väliin vaan kun ihmiset kommentoi iPhonea ne jättää sen mallinumeron mainitsematta ja näin ei tiedä yhtään mistä kyseinen henkilö puhuu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jauhantaa (vahvistamaton)

36

mielenkiintoista Mmikkis kuinka sinun 2 vuotta vanha iphone 4 ei ole kertaakaan ollut huollossa ja sitten sanot itse että iphone 4 on ollut myynnissä vähän reilun vuoden :D Mmikkiksen jutut muutenkin on niin fanipoika pohajlta ku harmittaa jos omassa ihqu apple puhelimessa on muiden mielestä vika niin se ei ole Mmikkiksen mielestä vika vaan ominaisuus :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

37

@36 Tuo olisi tosiaan mielenkiintoista!, mutta pettymykseksesi joudun sanomaan, että mulla on 3gs malli, skippasin nelosen koska 3gs oli jo niin loistava, en nähnyt suurta tarvetta vaihtaa neloseen.

En oikeen täytä myöskään fanipoika kommenttisi kriteerejä koska en ostanut nelosta, eikös jokainen kunnon fanipoika osta joka mallin? vai mitä.

Eikä mua harmita yhtään jos jollakin on appleluurissa joku vika, eihän se multa ole pois millään tavalla? :) pääasia kai se on, että oma luuri toimii ja sehän toimii! ;)

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

38

Pitänee vielä lisätä, että itse pidän sitä (ainakin joskus) spekuloitua "laser-näppistä" tai projektio-näppistä melko mielenkiintoisena ideana. Välillä tekee mieli nakata luuri seinään, kun virtuaalinäppiksellä näppäilee, mutta tuo saattaisi helpottaa tilannetta hieman. Ja vaikka olisi täysin käyttökelvoton ja akkua syövä ominaisuus, olisihan se aika p*rkeleen hienoa ja scifiä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

39

@38

Olisi perin ei Applemaista lisätä joku feature, jota joku muu ei ole jo keksinyt tai tuonut markkinoille. Eiköhän siellä ole edelleen viilattu vanhaa ja sitten mahdollisesti tuodaan joku muualta tuttu vanha feature mahdollisesti hieman paremmin toteutettuna.

@37

Aika pitkään näitä forumeita lukeneena en ole ikinä nähnyt sinulta ainuttakaan edes vivahdukselta Applea tai Applen tuotetta kritisoivaa kommenttia. Ottaen huomioon millaista kuluttajan silmään kusemista ja lasipuhelinten valmistusta Apple harrastaa niin on se aika kumma juttu. Kaipaisin edes hivenen objektiivisuutta noihin kommentteihin. Tai sitten vaan olen yksi maailman tyytyväisimmistä asiakkaista.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

40

@39 http://www.engadget.com/2011/09/09/appl...y-grim-reading/ Mitäpä tohon sanoisi iPhone voitti KUUDENNEN kerran peräkkäin asiakas tyytyväisyyskyselyn. Sama mäkkipuolella siellä tuli vissiin kahdeksas peräkkäinen voitto. Eli applen käyttäjät on yleisesti ottaen ilmeisesti aika tyytyväisiä asiakkaita jos näihin kyselyihin uskoo.

Mitä tässä nyt pitäisi kritisoida? Heittää johonkin random appleuutiseen näitä vihaviestejä miten iPhone hajoaa pakkasessa ja räjähtää ja antenni on täyttä roskaa ja kello ei koskaan toimi ja koko iPhone on ihan roskaa ja kuinka se on ylihintainen jne. Oliko muuta? :)

Mutta sitten vakavasti.

Itseasiassa kun otit tuon iphone lasitakannen puheeksi niin olen sitä kritisoinut täälläkin ja sanoin, että iPhone 3gs on käteen paljon parempi ja toivon, että viitosesta ei lasitakantta tule löytymään ja muutenkin olisi yhtä mukava käteen kun tuo 3gs. (Tämä oli myös yksi syy miksi iPhone 4 jäi kauppaan).

Mutta tuossa äsken vartin aikaa pohdin, että mitä kritisoitavaa keksikin iPhonesta omassa käytössä niin suurin mikä ärsyttää on jos selaa appstorea ja sovelluslistoja ja jos välissä menee lataamaan jonkun sovelluksen niin on aloitettava alusta se selaaminen. iPhone ei osaa jatkaa siitä kohdasta mihin jäi, siinä kun on selannut vaikka 200 ohjelmaa niin menee taas parikyt sek, että on takaisin siellä mihin asti pääsi. (toivottavasti tähän tulisi joskus parannus).

Sitten tämmöinen kosmeettinen juttu: iPhonen top maksulliset ohjelmat teksti ei mahdu tuohon nappulaan vaan se menee toisen tekstin päälle. Sinne on tullut vahingossa ylimääräinen iPhone sana. EN käsitä miten tätä ei olla korjattu, vaivaako se vaan suomistorea vai mitä ihmettä, tuollainen todella helposti korjattavissa oleva todella näkyvä tekstikämmi kuukausikaupalla laitteessa mikä on viilattu niin pikkutarkkaan joka yksityiskohta kun vaan voi olla.

Sitten noi push ilmoitukset kun niille ei voi tehdä mitään muutakun lukea samantiän tai jättää lukematta ja sen jälkeen sitä ei voi enää nähdä, eli ei välttämättä edes muista mitä mikäkin push ilmoitus koski, mutta tähän iOS5 tuo parannuksen. Niin ja omassa iPhonessa (3gs) alkaa näytöntarkkuus vähän ärsyttämään, mutta se korjautuu sitten iPhone 5:llä.

En kyllä sitten muuta keksi, kuten jd customerin asiakkaat antoi iPhonelle 5 tähteä niin annan kyllä minäkin.

Se on varmaan niin kuin useissa iPhone/iPad arvosteluissa lukee, että vaikka niissä laitteissa on puutteita niin positiiviset asiat viä helposti voiton ja ei näitä puutteita edes mieti tai kaipaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

41

@40 Liittyen vielä tohon tekstivirheeseen niin ei siinä siis kahta kertaa iPhone sanaa ole. Se on näin (Top Paid iPhone apps - Top Free Apps) Eli siis toi iPhone sana tuossa paid kohdasssa on liikaa ja aivan turha kun ei tuolla muuta ole kuin iPhone sovelluksia, se tuli sinne jossain vaiheessa eikä ole koskaan poistettu. Tarttis ilmeisesti laittaa Applelle postia, katsotaan nyt josko tuo iOS5 sen korjaisi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

42

http://www.michaelvacirca.com/2011/09/2...phone-hardware/

Tässä ilmeisesti tulevan iPhonen se THE juttu mikä erottaa sen edellisistä malleista minkä saa ainoastaan tulevaan iPhoneen. Eli tämä joskus huhuissa liikkunut puheentunnistus systeemi.

WP7:ssähän on jotain vastaavaa integroitu. Tuntuu jotenkin oudolta ajatukselta puhella luurilleen, en ole tuota iPhonen nykyistäkään paljon alkeellisempaa puheentunnistusta koskaan hyötykäyttänyt. Mielenkiintoista myös miten tuo "assistant" tulee selviytymään suomen kielestä ja osaako se hyödyntää palveluita Suomessa samalla lailla kuin esim. jenkeissä (eli voit hakea elokuvanäytöksiä, ravintoloita, lentoaikatauluja jne.)

Vastaa
KarZan
KarZan

43

Ei kai tuossa puheentunnistuksessa(kaan) ole mitään erityistä uutta. Nokialaisissa oli jo vuosia sitten tunnistus kenelle halusit soittaa. Nykyisessä iPhonessani (3GS) on sovelluksia joille voi puhua (tosin vain enkuksi). Suurin oivallus kai lienee se, että se "keskustelee".

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

44

@43 Suurin juttuhan tuossa on se, että tuo on paljon monipuolisempi. Löytyyhän iPhonestakin puheentunnis millä voit soittaa, käynnistää kappaleita, kysyä mikä biisi soi jne. ja ihan Suomeksi, tuli 3gs malliin.

Tässä vähän pätkää minkä kaltainen tuo varmaankin tulee olemaan http://www.youtube.com/watch?v=NMtEHDrMdH4 eli video WP7:n vastaavasta.

Isoin juttu tuossa on varmaankin juuri se netistä hakeminen sen verran nettikeskeisiä nykyään noi älyluurit.

Oleellista on myös miten nopeasti luuri sen tiedon löytää.

Onhan se huomattavasti nopeampi hakea vaikka leffaan liput sanomalla se luurille, kuin että avata selain ja mennä finnkinon sivulle ja valita se oikea leffa jne. Olettaen toki, että tuo Suomessa noin toimii :D

Vastaa
Jonahan
Jonahan

45

Ihan totta, puheentunnistuksessa ei sinänsä ole mitään uutta. Sellaisia on ollut pöytäkoneissa, vaikka kuinka pitkään. Mobiileissa laitteissa se iPhonesta, Symbianista, Androidista ja WP Mangosta.

Kahdessa ensimmäisessä puheentunnistus tarkoittaa "rajoitettu määrä komentoja, joita voi suorittaa puheella". Kahdessa seuraavassa se lisäksi tarkoittaa "minkä tahansa puheen muutos tekstiksi joissakin sovelluksissa tai tekstikentissä käyttäen internetistä löytyvää muunnospalvelua"

iPhone 4S/5:een ei siis ole tulossa "puheentunnistusta" vaan "sihteeri". Tarkoituksena on siis se, että sille sihteerille voi puhua ja se tekee suhteellisen monimutkaisia asioita puolestasi ollen "älykäs".

Alla video tuotteesta, jonka kehittäjän Apple osti noin puolitoista vuotta sitten. Jos sihteeriominaisuus on tulossa, lienee se pitkältikin samantyyppinen. Dialogia softan kanssa luonnollisella kielellä, softa muistaa kontekstin ja sillä on pääsy erinäisiin

Kuten moni muukin vastaava tuote, vähän veikkaan että se toimii kunnolla vain tietyin reunaehdoin. 1. Kun käytetään englantia ja 2. Kun asutaan USA:ssa tai jollain muulla isolla markkinalla, jossa integraatio palveluihin (ravintolat, leffat, yms.) on olemassa.

http://www.youtube.com/watch?v=MpjpVAB06O4

Vastaa
KarZan
KarZan

46

@44 Oman 3GS:ni puheentunnistusta ei ainakaan voi käyttää. Se soittaa milloin minnekin, jos yleensä soittaa. Ja siis ihan puutaheinää, ei lähellekään muistuta nimeä jolle olen pyytänyt soittamaan. Siis käytännössä joka kerta.
@45 Tuossakin on kyse sovelluksesta joka ei sinällään ole mitenkään applelle pelkästään. Tarkoitan että kyse on sovelluksesta joka voidaan liittää mihin tahansa puhelimeen. Toinen asia tietenkin on liitetäänkö
Ja selvää lienee toki se, ettei se tietenkään toimi suomenkielellä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

47

@46 Apple osti kyseisen sovelluksen kehittäjän, joten on erittäin todennäköistä, että sovellusta ei tule millekään muulle alustalle.

Ja voisi kuvitella että toiminnallisuus on integroitu käyttikseen ja käyttöliittymään paljon paremmin kuin että se olisi vain kolmannen osapuolen sovellus.

Vastaa
KarZan
KarZan

48

@47 Tarkoitinkin, että kyse on joka tapauksessa sovelluksesta, eikä mikään estä muita kehittämästä vastaavaa tai vastaavia toiminnallisuuksia. En tarkoittanut että kyseistä sovellusta muille tulisi. Sehän tarkoittaisi, että apple antaisi muiden käyttää jotain heidän kehittämäänsä. Ja jos ymmärrän omaa postaustasi, niin puheen tunnistus itse asiassa on jo parissa muussa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

49

Jees. Veikkaisin että Apple ei tule mainostamaan itse puheen tunnistusta ominaisuutena vaan sitä "sihteeriä". Toki sellaisen voi kuka tahansa tehdä muulle alustalle, mutta voi olla helpommin sanottu kuin tehty, eli vaatinee aika isoa infraa tehdä kunnolla, joten Microsoft ja Google ovat ne ensimmäiset vaihtoehdot.

Androidissa on puhe -> teksti, kuten Windows Phonessakin. Windows Phonessa siihen liittyy integroidun Bing searchin kautta ainakin muutama vähän vastaava ominaisuus kuin mitä Sirin videolla demottiin, kuten "leffa illalla tässä lähellä". Mutta demot on aina demoja, pitäis päästä koittamaan itse.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

50

@46 Testasin äsken huvikseni tuota soittamista ja sanoin siihen kymmenen eri henkilön nimen ja kaikki se tunnisti. SOITA ja sitten nimi, tunnisti jopa kebsua sanan :) Kai se riippuu paljon siitä millainen ulosanti ja artikulaatio on. Yllättäen tunnisti muuten kuiskaus äänenkin.

Nyt se on muuten varmaa sitten tämä huhu "Apple järjestää pitkään odotetun iPhone-julkistustilaisuutensa 4. lokakuuta eli tasan viikon kuluttua, ensi viikon tiistaina. Asia on nyt varmistunut Applen lähettäessä ohessakin näkyvän kutsun medialle tapahtumaan."

http://fi.mobnifo.com/wp-content/upload...011-400x382.png Tuossa on toi kuva, kuva vihjaa aika hyvin siihen, että vain yksi iPhone on tulossa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.