Huhu: Samsung lopettaa Windows Phone -valmistuksen ensi vuonna

6
Teemu Laitila

Huhu: Samsung lopettaa Windows Phone -valmistuksen ensi vuonna
Samsung on ollut huhumyllyn kohteena siitä lähtien, kun Google heilutti Android-kentän tasapainoa ostamalla Motorolan. Alan sivustoilla on muun muassa epäilty Samsungin olevan halukas ostamaan HP:n hylkäämän webOS-käyttöjärjestelmän, minkä yhtiö kielsi jyrkin sanakääntein.

Viimeisin huhu lähti liikkeelle Samsungin ohjelmistoihin keskittyvän SamFirmware-sivuston tweetistä, jossa kerrotaan Samsungin olevan aikeissa lopettaa Windows Phone -puhelinten valmistus ensi vuoden loppuun mennessä. SamFirmware perusteli näkemystään sillä, että jopa Samsungin oma käyttöjärjestelmä Bada myy paremmin kuin Windows Phone.




PCMag-sivuston haastattelema analyytikko kuitenkin kehottaa laittamaan jäitä hattuun. "Nämä tiedot eivät ole peräisin Samsungilta, vaan ryhmältä Samsungia fanittavia hakkereita. Tiedot ovat siis yhtä luotettavia kuin minkä tahansa kolmannen osapuolen blogin", Sascha Segan kommentoi PCMagille.

SamFirmwaren väitteen asettaa vielä oudompaan valoon se, että Samsung on parhaiten myynyt Windows Phone -valmistaja ja tänään yhtiö julkaisi kaksi seuraajaa hyvin myyneelle Focus-mallilleen. Windows Phone -järjestelmän Mango-versiolla varustetut Samsung Focus S ja Flash saapuivat amerikkalaisoperaattori AT&T:n valikoimaan, joten tukea tuskin voidaan lopettaa seuraavan vuoden kuluessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
yjtrcutju647 (vahvistamaton)

1

Mielenkiintoisia aikoja nämä. Lähinnä mietityttääkin se, että saako Samsung Badansa taakse jollain keinoin kehittäjiä lisää nykysysteemein, ja saako laajennettua sen pois "halvempien" luurien sarjasta? Ok joku Wave on aika kaukana halvasta (hinta uutena & Wave 3 nyt uutena) mutta silti. Onko noissa Meego huhuissa perää senverran, että ottaisi meegon koodin ja julkaisisi esim. samux nimisenä tms? Saisiko tällä etua Badaan nähden, muutoin kuin siinä, että taipuisi tableteihinkin varmaan paremmin + QT pohjana olisi houkuttelevampi kehittäjien kalastelussa... joka tapauksessa aika iso tälli tämä WP:lle tulee oleman toteutuessaan. Eikä HTC:n lausunnot WP alustan LTE tuen puutteesta sekään hyvää tee. Kuluttajalle toki ei juuri nyt väliä, mutta esim. USAn markkinoilla, panostavatko operaattoritkaan täysillä heti alustaan, johon tuo lte tuki on vasta tulossa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

3

Vihdoinkin Samsung tuli järkiinsä. Miksi tukea kuolevaa alustaa, jonka kysyntä on vähäinen. Bada sopii perusluureihin, Androidia myydään niin kauan kuin kaupaksi menee ja Meego/WebOS tulevaisuuden projektina.

Vastaa
koez
koez

4

Samsung yrittää kaikin keinoin mainostaa Badaa nyt kun Androidin suhteen on vellit hieman housuissa, epätoivoista...Bada on ja tulee jäämään marginaalikäyttöjärjestelmäksi.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

5

Android, Qt, WebOs a Bada tarvitset yhteisen kehitysalusta ja sen nimi on Qt. Tämä antaisi myyntilisäystä jokaiselle alustalle ja varmistaisi sen ettei iPadin ylivalta jäisi kovin pitkälle.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

6

Ihan mielenkiintoinen huhu. En tiedä onko järkevää luopua WP:sta vaiko jostain muusta, mutta kolmen älypuhelinkäyttiksen tukeminen ei ole oikein millään mittarilla kannattavaa.

Mallien, myös liki samanlaisten, kehittäminen maksaa. Jos sisuskalut eivät ole täsmälleen samanlaisia tulee takkiin komponenttilogistiikassa ja myös käyttisten kehittäminen/mukauttaminen maksaa rahaa. Ja kaiken lisäksi markkinoilla on kasa liki samanlaisia puhelimia, joista oikein kukaan ei ota selvää. Esimerkkinä Nokian parin vuoden takainen tuotepaletti tai Nokian yksinkertainen ja kustannustehokas selainstrategia. (tuettiin samanaikaisesti Operaa, WebKitiä ja Firefoxia, lisäksi kehitettiin/ylläpidettiin paria omaa edellisiin pohjautumatonta selainta)

Järkevintä lienee keskittyä yhteen/kahteen älypuhelinkäyttikseen (peruspuhelimet sitten erikseen) ja käyttää säästynyt raha niiden kehittämiseen tai jakaa raha osakkeenomistajille.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.