Nokia N9:ssä tunneaistimuksen synnyttävä Haptikos-kosketusnäyttö?

20
Manu Pitkänen

Nokia N9:ssä tunneaistimuksen synnyttävä Haptikos-kosketusnäyttö?
Nokia on kertonut esittelevänsä uuden, markkinoita järisyttävän laitteen ensi tiistaina. Huhujen perusteella matkapuhelinjätin odotetaan julkistavan ensimmäisen MeeGo/Harmattan-käyttöjärjestelmällä varustetun N9-puhelimen. Laitteen teknisiä tietoja ei ole vielä vuotanut verkkoon ainoaltakaan luotettavalta lähteeltä, mutta huhuja verkossa pyörii sitäkin enemmän.

Erään juorun mukaan toukokuisessa esittelyvideossakin vilahtaneessa Nokia N9:ssä ei olisi lainkaan QWERTY-näppäimistöä. Videolla sellainen kyllä näkyy, mutta kyseinen malli oli vain kehitysversio. Lopullisessa myyntiin tulevassa versiossa ("Lankku", N9-01) on näppäimistön sijaan uudenlainen Haptikos-kosketusnäyttö.

Nokian Haptikos-teknologiaa promottiin jo vuonna 2007. Sen avulla kosketusnäyttöihin saadaan aidoista näppäimistä tuttu kosketustuntuma. Vastaavanlaista teknologiaa ei ole koskaan aiemmin käytetty kuluttajatuotteissa. Spekulaatioiden mukaan N9:ssä on 854×480-resoluution (16:9) näyttö, mutta sen tyypille ei ole löytynyt yksimielisyyttä (CBD AMOLED tai LCD).



Jos N9:ssä on oikeasti Haptikos-näyttö, niin Nokian PR-puheet markkinoita järisyttävästä tuotelanseerauksesta eivät välttämättä ole liioiteltuja.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

HMD Pulse+ – hinta laskenut -37%

Oppo Reno10 – hinta laskenut -35%

Oppo Reno10
179 € DNA
275 € Summ

Alin hinta viikko sitten: 275 €

Honor 200 Smart – hinta laskenut -34%

Honor 200 Smart
99 € Veikon Kone
99 € Power
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Honor X8a – hinta laskenut -30%

Honor X8a
69 € DNA

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentit (20)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

Erittäin mielenkiintoinen uutuus tulossa. Saa nähdä millainen "lankku" sieltä tulee... Toivottavasti ei mitään järkyttävää möhkälettä.

Vastaa
Robustus
Robustus

3

Nokiahan on kieltänyt, ettei puhelinta saa kutsua N9:ksi, mutta minkä ne sille voi? N9 on jokaisen Nokia-puhelimen omistajan unelmalaite, johon jokainen voi unissaan liittää omat speksinsä. Jos se liippaa läheltä minun unieni N9:ää, niin silloin N8 saa väistyä. Oon muuten tullut N8:sta melkein riippuvaiseksi, kun olen näköjään aina vain enemmän ruvennut ottamaan sillä kuvia. Siinä se on hyvä, jos muuten vähän tökkiikin.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

5

Jizz in my pants! Toivottavasti tämä on totta. Lähetyttää varmaan pian puhelinkauppaan kunhan vaan saataisiin tämä sinne. ;)

Vastaa
Bluejack
Bluejack

6

Kylli,ainakin yksi surkeimmista photoshoppauksista mitä olen nyt nähnyt. tosin saksaa osaan kuitenkin nimeksi asti.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

Jos nyt oletetaan, että laitteessa on Haptikos ja että kosketusnäytön käyttäminen sen kanssa on oleellisesti parempi kokemus kuin ilman.

Miten ihmeessä Nokialla on mennyt 5 vuotta teknologian julkisesta demosta markkinoille tuloon? Nokian ongelmat pähkinänkuoressa.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

10

@9

Sarjatuotannon aloittaminen ei kenties ole ollut mahdollista syystä tai toisesta tai sitten se olisi vaatinut aivan liikaa resursseja? Soveltaminen uudemman näyttö tekniikkaan kanssa yhteen hankalampaa? Tiedäppä häntä.. Tuskin tuo mikään ihan läpihuutojuttu on koska Samsung tai muut valmistajat eivät ole tainneet vielä mitään vastaavaa tehdä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

11

@10

En mitenkään halua vähällä tehdyn työn määrää. Mutta tekniikan demoaminen 5v ennen julkaisua jättää varsin pahan maun ja ei hyödytä oikein ketään. Päin vastoin.

Ja samaa on nähty muutaman muunkin teknologian osalta, valitettavasti.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

12

Tota näyttötekniikkaa joskus aikanaan ihailin.
Tulispa oikeesti tällanen ni pääsis kattomaan toimiiko se oikeesti niin hyvin ja onko se niiin kätevä, kun vois näin äkkiseltään ajatella.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

13

@11

No mitä haittaakaan siitä on? Kyllähän tuo tekniikka oli alun alkaenkin tarkoitus tuoda paljon aikaisemmin laitteisiin, tuskin sitä on tahallaan tänne asti venytetty. Ja melkein poikkeuksettahan uutta tekniikkaa demotaan vuosia ennen kuin se tulee kuluttajien saataville. Se on ihan normaal käytäntö, eikä se minusta ainakaan ole mitenkään turhaa.

http://plaza.fi/muropaketti/taskumuro/nokian-haptikos-saa-kosketusnayton-tuntumaan-oikealta-nappaimistolta
Kuten tuolla sanotaan niin tarkoitus oli vissiin tuoda jo s60 puhelimiin tuo tekniikka. Mutta jotain mutkia varmaan tullut matkaan. Tuokin on voinut olla niin monesta asiasta kiinni. Voihan toki olla niinkin että asia on jätetty syystä tai toisesta roikkumaan, vaikka mahdollisuus tuotantoon ja toimivan tuotteen tekemiseen olisikin ollut.

Meidän on aina helppo täällä huudella ja kertoa mitenkä ne asiat pitäisi tehdä vaikka faktoista ei olisi mitään tietoa. Ja varsinkin aina näin jälkikäteen. ;)

Jospa sieltä nyt tulisi toimivaa ja valmista tavaraa ilman mitään suurempia aivopieruja. Toivoa ainakin voi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
n900-- (vahvistamaton)

14

N900:n seuraajaa odottelen innolla... kohta tulee taas aika että työsuhdekännykkä menee vaihtoon parin vuoden käytön jälkeen ja siinä N900 on ollut mitä mainioin. Exchange toimii hienosti, Skype integroitu onnistuneesti (aivan kuin normi puheluita ja tekstareita lähettelisi) samoin Googlen palvelut. Lyhyesti sanottuna olen ollut N900:ään erittäin tyytyväinen.

Mielenkiinnolla kyllä odotan, mikä tämä järisyttävä uutuus Nokialta on... ja samalla vanhat muistaen en kuitenkaan liikoja odottele ;)

Vastaa
Jep_
Jep_

15

Helppohan se on valittaa että niin myöhään tulee ja Nokia on paska ku nyt vasta.

Jos tiistaina esitellään puhelin jossa tuollainen on. Nokia kuitenkin kaikesta paskuudestaan huolimatta tekee sen ensimmäisenä maailmassa. Tuosta faktasta jo itsessään voi vetää jotain johtopäätöksiä siitä onko tuon tekniikan toteuttaminen yhtä helppoa kuin puhelimen valkoiseksi värjääminen, mikä sekin Applelta kesti yli vuoden.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

16

Joo, noiden huhukuvien perusteella olisi melkoinen "jytky" tulossa, viitaten tuohon lankun kokoon. Harmi, että itse toivon puhelimen olevan ihan matkapuhelin, enkä tarvitse mitään "melkein tablettia" taskuun, mitä nämä uuden huippuluurit ovat järjestään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

20

@19

Eiköhän noissa tarkoiteta, että Nokia voisi rakentaa MeeGosta paremman kuin iPhone. Nyt vaan työ jää Nokialta kesken. Joku muu saattaa jatkaa siitä mihin Nokia jäi.

Ensimmäinen iOS tai WP7 julkaisu ei ole ollut kummonen. Androidista nyt puhumattakaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.