Kyselyyn voi yhä osallistua täällä, mutta jo nyt tulokset ovat varsin selviä: megapikselien lukumäärä ei ole tärkein asia kamerapuhelimissakaan, vaan tärkeimpänä kyselyn vastaajat pitävät kameran korkealaatuista optiikkaa.
Kameran optista laatua tärkeimpänä on toistaiseksi pitänyt 44 prosenttia kyselyyn toistaiseksi vastanneista. Toiselta sijalta tärkeyslistalta löytyy nopea automaattitarkennus ja kuvanotto (16 %), jota seuraavat seuraavat voimakas salama (9 %) ja korkea megapikselimäärä (8 %). Kyselyn muut-vaihtoehto keräsi yhteensä 13 prosentin kannatuksen.
Kyselyssä valmiiksi annetut muut vaihtoehdot keräsivät vain alle 5 prosentin ääniosuuksia. Näihin kuuluvat tallennustilan määrä, laadukas zoom-toiminto, aukko-toiminnot, kuvaefektit sekä välitön online-jakomahdollisuus.
Kyselyn tulokset heijastuvat osaltaan myös Nokian mallistossa. Nokia ei ole lähtenyt mukaan korealaisvalmistajien megapikselikilpaan, jonka myötä puhelimissa on nähty jo ainakin 12-megapikselisiä kameroitakin. Nokian lippulaivamalli kamerapuhelimissa on tällä hetkellä N86 8MP, josta löytyy "vain" kahdeksan megapikselin kamera.
Mielenkiintoista kyselyssä on myös online-jakomahdollisuuden keräämä pieni kannatus. Nokia on panostanut tähän osa-alueeseen melko voimakkaasti oman Ovi Share -palvelunsa sekä älypuhelimista löytyvän Online-jako-sovelluksen kautta. Muun muassa tuoreessa N97:ssä kuvien jako Ovi-palveluun on nostettu todella näkyvästi esiin. Käyttäjät eivät kuitenkaan vaikuta olevan kovinkaan kiinnostuneita tästä ominaisuudesta.
Joka tapauksessa pikku hiljaa aletaan olla siinä tilanteessa, että monien käytöstä erillinen perusdigitaalikamera on jo jäämässä pois ja aiempaa kyvykkäämpi kamerapuhelin on korvaamassa sen kokonaan. Syitä tähän ovat se, että puhelin löytyy huomattavasti useammin taskusta kuin erillinen kamera sekä kamerapuhelinten huima kehittyminen alkuajoistaan. Ainakaan itse en enää koe päivittäistä tarvetta erilliselle kameralla. Entä sinä? Kerro kommenteissa.
Kommentit (14)
Nokia Conversationsilla on myös jo uusi kyselynsä liittyen käyttäjien odotuksiin ohjelmistopäivitysten suhteen:
http://conversations.nokia.com/2009/07/2...oftware-update/
Juu-u. kyllä se näin on, että uusi nokia N86 8Mp on korvannut digikameran ainakin näin kesän ajaksi. Itselläni on canon ixus 75, 7.1 mpix. Kuvat ovat jopa huonompia hyvässä valossa kuin kännnykällä ottamani. Kuvat ovat terävempiä n86 8mp luurissa. Tarkennus on melkein yhtä nopea, ja hämärällä saa tarkkoja kuvia mekaanisen linssinsulkijan ansiosta. Pimeälläkin saa metrin päästä hyviä kuvia, mutta sitten salamateho loppuu. Oikeastaan ainoa mitä kaipaan enemmän on salamateho. Juuri palasin kesälomamatkalta ja digikamera jäi kotiin tarkotuksella. Luulen, että talvella kun tiedän kuvaavani pimeällä otan vielä digikameran mukaan. Muuten kamera saa pölyttyä kaapissa.
Vastaa
Jep, ei noista kärpäsenpaskan kokoisista 8mpxl kennoista ole mitään iloa vähänkään hämärällä, vaan kuvat on heti täynnä kohinaa. Salama toki auttaa vähän, mutta samoissa olosuhteissa perus 150 euron pokkarilla saa reippaasti parempaa jälkeä aikaan.
Auringonvalossa tilanne toki on toinen.
Pitää kuitenkin ottaa huomioon, ettei Nokia conversationsia seuraa massat, vaan lähinnä kännykkäintoilijat..
Megapikselien määrä ja optiikan korkealaatuisuus ovat tärkeitä,yhdessä!.
Nyt ne sähkö/nestemäinen linssi optiset zoomit tänne ja heti :P
Eli joskus muistan lukeneeni että olisi nestemäisiä linssejä jonka muotoa muutettaisiin sähkövirralla, eli ei tarvita liikkuvia osia ja mahtuu kännykkään.
Siihen päälle vielä hyvä hämärä/yökuvaus niin avot.
Huimasta kehityksestä kamerakännyissä on turha puhua kun kuvanlaatu on edelleenkin surkeaa.
Lisäksi nuppineulan pään kokoinen linssi ja optisen zoomin puute tekevät niistä lähes kelvottomia laitteita.
Omasta mielestäni kännykameroiden suosio aina mukana olemisen lisäksi johtuu siitä että monet ihmiset kuvaavat muistoja itselleen. Kuvanlaatu ei ole välttämättä kovinkaan tärkeä.
Tuolla katsoin N86 8MP mallin kuvia ja kun niitä katseli ilman skaalausta niin kuvanlaatu niin surkea että oksennus melkein lentää. Jos tuo on lippulaiva malli niin taso on vielä erittäin matala.
http://www.allaboutsymbian.com/reviews/i...-first_look.php
Lisäksi Nokia on todellakin lähtenyt mukaan megapikseli kilpaan. 8Mpx on mieletön ylilyönti kännyyn ja Nokia tietää sen aivan varmasti.
Joo nontta optiikan laatu ja kennon LAATU, ei Mpix määrä. Ihan hyvähän toi kuva on tolleen perus noobille perus räpsimiseen. Itellä järkkäri ja jos se ei ole mukana ja on pakko kuvata niin kännykkää sovelletaan.
Mitä te höpötätte, mulla ainakin on ikivanhassa luurissa (nokia n93i) optinen zoomi ;)
Mun uudella Nokia N86 8MP:llä saa tarkempia ja parempia kuvia kuin vuonna 2005 ostetulla digikameralla. Ja mulle riittää hyvin nuo Nokialaisen kuvat. En tarvitse mitään Pro Ultimater extreme järkkäriä.
Nii ja varsinkin videokuvaus uusimmalla Nokialaisella on aivan omaa luokkaa. http://www.youtube.com/watch?v=lMUDXaBhUfU siinä vähän mallia miten hyvää videokuvaa ja ÄÄNTÄ tulee Nokia N86:lla.
@10
Aika huono digikamera sulla sitten.
Mitä tuohon "videokuvauslaatuun" sitten sanoisi. Ensinnäkin kamera on tuollaiseen kuvaukseen täysin onneton laite sillä sitä et saa tuettua mitenkään. Tuollaista huojuvaa ja tärisevää kuvaa ei jaksa katsoa. Väritkin on mitä sattuu ja kuva on jotenkuten katsottavaa kun sitä katsoo pienestä ruudusta silloin kun et ole zoomannut.
Heti kun vähänkin zoomaat niin kuva menee aivan onnettomaksi puuroksi. Samaten jos kuvaa katsoo täydeltä ruudulta niin sen laatu on aivan luokatonta kuraa.
Valovuosi on vielä matkaa oikeaan videokameraan...
Ymmärrän täysin. Luettehan tuolta ylempää oman kommenttini liittyen aiheeseen. Oma canon ixus kamerani on ostettu vuoden 2007 joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.
Vastaa
Itselläni Benq-Siemens S88 jossa sonyn valmistama 2mp kamera ja 1600x1200 riittää takuulla. Kuvanlaatukin on kohdallaan joten minun mielestäni 2mp on juuri sopiva kamerakännyköihin. Jos haluaa hifistellä niin sitten joku 3mp... Mutta tosiaan kuvanlaatu ennenkaikkea.