Kirjoittaja
Janne Yli-Korhonen
Työ ja ura
Olen toiminut AfterDawnin ja sen sisarsivustojen toimittajana vuodesta 2019 lähtiien. Arvostelen laitteita, kirjoitan uutisia ja kirjoitan erilaisista teknologiaan liittyvistä ilmiöistä.
Olen toiminut AfterDawnin ja sen sisarsivustojen toimittajana vuodesta 2019 lähtiien. Arvostelen laitteita, kirjoitan uutisia ja kirjoitan erilaisista teknologiaan liittyvistä ilmiöistä.
Kotimainen Polar aloitti yhteistyön ruotsalaisen teknologiayrityksen Fidesmon kanssa lähimaksuratkaisun toteuttamiseksi.
Google ei edelleenkään myy virallisesti puhelimiaan Suomessa, mutta jälleenmyyjät niitä tuovat kuitenkin saataville.
Sony julkaisi kaksi uutta puhelinta. Huipputasoa edustaa Xperia 1 VI, kun taas Xperia 10 VI sijoittuu edullisempaan hintaluokkaan.
25 vuotta sitten julkaistu Nokia 3210 on saanut uudistetun, modernimman version suomalaisen HMD:n toimesta.
Huawei toi Suomessa myyntiin Band 9 -aktiivisuusrannekkeen, joka julkaistiin pari kuukautta sitten.
Huawei julkisti Watch Fit 3 -kellon uudistuneella muotoilulla ja toiminnoilla.
Myydyimpien puhelinten tiedot julkaisivat operaattorit, Gigantti ja Veikon Kone. Lisäksi DNA, Elisa ja nyt myös Telia julkaisivat tiedot älykellojen osalta.
Suomalainen HMD julkisti hiljattain ensimmäiset omaa brändiään käyttävät älypuhelimet, mutta kokonaan Nokiaa ei ole vielä jätetty taakse.
LähiTapiola on teettänyt kyselyn puhelinten rikkoutumisiin liittyen.
Samsung on saanut uuden kumppanin lähimaksuratkaisulleen, sillä OP tukee nyt Samsung Payta.